Anna anteeksi. Auta. Päästä irti. Ohjaa hyvän kautta eteenpäin kaikki osalliset. Ja kuitenkin yksi sai mustelmia ja koki “vääryyttä” ja “syyllinen” täytyisi saada ymmärtämään tekonsa seurakset, jotta ei tulisi uusia “uhreja”.

“Vihanhallintaongelma” sellainen “syyllisellä” on.

Ehkä liikaa pelejä, joissa mikään taklaus ei satu. Reaalimaailmassa taklaukset aiheuttavat mustelmia. Ehkä itsetunnon puutetta, ehkä kateutta, joka aiheuttaa oman itsensä nostamista kaikin keinoin, myös näin? En tiedä. En tunne hänen sisinpäänsä.

Miten päin minä olisin tilanteen kanssa?

Syyttäminen, kauna, pahan puhuminen luo pahaa energiaa, kerää huonoa kohtelua lisää elämääni. Anteeksiantaminen, hyvän puhuminen, irti päästäminen vie kohti runsautta ja sisäistä rauhaa. Mustelmia-aiheuttanut tarvitsisi apua. Ei hän tahallaan halua pahaa, en millään hänestä sitä usko. Jotain hänessä on, joka tarvitsisi rakkautta. Miten ohjata rakkautta, kun jos osoitan sormella, hän saa huutoa. Huuto lisää aina pelkoa, jonka minä laitan kaiken rakkaudettoman käytöksen taustavaikuttajaksi. Se on minulle sopiva sana. Sinulla voi olla siihen toinen.

Minulle tämä tilanne näyttäytyy pelkona omasta riittämättömyydestä.

Mustelmia-aiheuttanut pelkää ettei hän omana hyvänä itsenään riitä. Ja siksi hän toimii pelko voimanaan ja käytös ampuu yli ja syntyy mustelmia. Minä riitän. Minä olen minä. Minä olen hyvä. Siinä olisivat hänen voimalauseensa.

Entä mustelmia saanut?

Kumpaan hänen kokemuksensa painottuu, syyllisen syyttämiseen vai anteeksiantoon ja toisen posken kääntämiseen. Miten luoda tasapainoa? Miten olla kohtuullinen? Miksi hän ottaisi vastaan lisää mustelmia? Ei hän niitä tarvi. Hän tarvitsee turvallisen olon ja oman vahvuuden kanssa olemisen mahdollisuuden. Jos onnistuisin tuomaan rauhaa ja riittävyyttä heidän molempien sisinpään;

maailmassa olisi rauha.