”Tarinoiden mukaan valaistuminen on sitä, milloin ihminen ei enää koe olevansa erillinen toisista ihmisistä vaan kaikki on todellakin yhtä. Tänään olen vielä valmis jättämään valaistumisen tällaisenaan sille elämänsä pyhittäneille luostariasukeille ja keskittymään itse kokemaan tämän elämän ihmisen nahoissa kaikkine kommelluksineen. Siksi määrittelen valaistumisen eri tavoin itselleni. Määritelmäni perusta on tämä:
valaistuminen on korvannut heureka-hetken arkisanastossamme.
Minulle valaistuminen on passiivisesti opitusta ja meille uskotellusta totuudesta ja maailmankuvasta täydellistä irrottautumista.
Se on tunnelukkojen avaamista.
Se on matka omaan itseen ja omaksi koettuun totuuteen ja maailmankuvaan sekä vapaasti virtaavien myötätunto-rakkaudellisten tunteiden todeksi elämiseen.
Valaistuminen on monia hetkiä tunteiden tiedostamisen polulla, kun ymmärtää jotain ja kun tuntuu että jotain aiemmin irrallista tietoa liittyy osaksi kokonaisuutta.
Valaistuminen on sitä, kun järki ja tunne yhdistyvät älykkyydeksi.
Valaistuminen on voiman löytämistä omasta itsestä.
Valaistuminen on sitä, kun lakkaa etsimästä pelastusta ja löytää turvan omasta itsestään tässä nykyhetkessä.
Valaistuminen on sitä, kun ihminen yksilönä tuntee itsensä, tarpeensa, tavoitteensa ja syynsä, kantaa omien tekojensa seuraukset ja ottaa kiitokset vastaan silmät sädehtien onnellisuudesta olla elossa – ja antaa kaikille muille saman oikeuden elää runsaasti.
Valaistumisessa näet kaikki nämä 17 tunnetta ja niiden yhdistelmät itsessäsi sekä niiden vaikutukset kaikkeen itsessäsi ja elämässäsi. Valaistumisessa ymmärrät itsesi, ymmärrät maailman, ymmärrät elämäsi. Sinussa on valkeus, joka valaisee tietäsi eteenpäin. Näet, mihin olet matkalla, ja reitti on selkeänä edessäsi. Valaistumisen hetkessä olet tie, totuus ja elämä.”
Lainaus Rauha-kirjasta sivulta 135–6.
Tämä tarina on kolmaskymmenesseitsemäs osa Rauha-kirjan perjantaijuttuja.
