You are currently viewing unelmientoteuttamisesta

unelmientoteuttamisesta

Ihmisiä, oivalluksia, tuntemuksia, kokemuksia, kirja kirjakaupan hyllyllä, seminaareja pidettäväksi kalenterissa, asiakkaat varaamassa aikoja, kiitoksen sanoja minulle päin, aitoa syvältä kumpuavaa hymyä vastalahjana, ymmärrystä ja merkitystä tekemiseen…

Parasta unelmissa on se, että ne toteutuvat. Helpoimmin, tai ehkä ainoastaan vain ne unelmat toteutuvat, joiden eteen tekee itse töitä. Ne myös tuntuvat merkityksellisimmiltä. Itse asetettu tavoite ja tekeminen sen eteen tekee saavuttamisesta merkityksellisempää.. omaehtoinen tekeminen, ihan siksi että itse haluaa jotain niin paljon, että on valmis tekemään tarpeeksi ja riittävän pitkään jotain sen eteen. Punttisalilla tuloksia tyytyväisenä katsova ihminen näkee oman työnsä tulokset ja kokee syvintä onnistumisen iloa juuri siksi, että itse teki sen. Masennukseen apua eri tavoin saaneista ihmisistä tyytyväisimpiä ovat he, jotka piristyivät siksi, että alkoivat lenkkeilemään omaan tahtiin (Anders Hansen). Miksikö? Koska he tekivät sen itse.

Voimme haaveilla mistä vain mitä mielikuvituksemme mahdollistaa. Voimme jopa pakottaa universumia siihen suuntaan..mutta siinä on hieman eri värähtely.. Lisäksi Universumin on helpompi toimittaa, kun luomme sille mahdollisuuksia, joita se voi hyödyntää. Esimerkiksi jos haluan parisuhteen ja silti vain pysyttelen kotona ja teen vain sitä mitä tähänkin asti, on universumilla huomattavasti vähemmän mahdollisuuksia toimittaa tilaukseni minulle verrattuna siihen, että kirjautuisin deittipalveluihin ja osallistuisin sellaisiin tapahtumiin tai kursseihin, joilla toivoisin käyväni myös hänen kanssaan yhdessä. Ehkä hän on jo siellä, odottamassa minua? Tai jos haaveilen antavani mummille lahjaksi itse kutomani villasukat, on minun opeteltava kutomaan ja/tai käytettävä aikaa kutomiseen, jotta voin toiveeni toteuttaa. Ihan sama logiikka kaikessa manifestoinnissa. Mitä enemmän mahdollisuuksia, sitä enemmän onnistumista.

Ultimaattisen unelma-tavoitteen on hyvä olla Utopistinen Unelma, jotain joka ei tänä päivänä tunnu lainkaan mahdolliselta, mutta joka täydellisenä päivänä Strömsöössä olisi mahdollista. Jos utopistinen unelma on vaikka elämä, jossa vessareissut ei pelota, jossa ne ovat huomaamaton ja jokapäiväinen osa arkea ja nykytilanne on vuosia ollut kiukutteleva suoli ja tuskaiset vessareissut, niin ei se utopistinen unelma ole realistinen huomenna, mutta jos teen pieniä muutoksia arkeeni ja jatkan niitä vuosia, se voi jonain päivänä olla totta. Ja samalla se utopistinen haavekuva antaa suuntaa ja ohjaa päivittäisiä valintoja kohti unelmatilannetta. Fakta silti pysyy. Jos elämä näillä spekseillä, näillä rutiineilla ei tunnu taivaalta maanpäällä, ei se ilman jonkin muuttamista ala siltä myöskään tuntumaan. Muutos edellyttää muutosta. On tehtävä jotain eri tavalla, jotta asiat voisivat olla eri tavalla.

Tai tuo minun kirja.. matkalla kohti utopistista unelmaa saavutettiin tänään välitavoite, kun Suomalaisen kirjakaupan hyllyltä omani löysin (kuva). Sillä tunteella jaksan jatkaa työtäni Kehon korjausoppaan parissa ja samalla onnistumisen tunteella kirjoitan lisää myös Emmiinaa ja Merkityksellinen minä -kirjoja. Ultimaattinen unelmani on tänään vielä utopiaa, mutta jos jatkan, se toteutuu jonain päivänä <3 Ja koska tekeminen tuntuu hyvältä, helpolta, luonnolliselta, universumi tukee tavoitettani. Tämä ei ole harmaan kiven läpi puskemista. Unelmat voivat olla harmaan kiven takana, mutta muistetaan, että kivestä ei ole pakko mennä läpi. Kiven voi myös kiertää tai ylittää tai kierittää syrjään. Läpimenoa on niin monenlaista.

Eikä läpimeno ole se olennainen, se ei voi olla se Utopistinen Unelma. Utopistinen Unelma on se tunne läpimenon jälkeen. Se hetki, kun homma on ohi. Jos vaikka pelkäät jotain tilaisuutta, vaikka puhumista sukujuhlissa, mikä on se tunne, jonka haluat valtaavan sinut puheesi jälkeen. Onnistuminen? Håpeä? Epäonnistuminen? Ilo? Onnen kyyneleet? Korvien särkeminen, kun sinulle taputettiin ja hurrattiin niin isoon ääneen? Mitä sinä manifestoit? Näe itsesi onnesta halkeamaisillaan ja tyytyväisenä saavutukseesi sen jälkeen, kun se mitä huolestuneena nyt ajattelet on onnellisesti ohi. Jos menet pyytämään palkankorotusta ajatellen miten poistut pomosi huoneesta hehkuen tyytyväisyyttä, on sinulla isompi mahdollisuus onnistua, kuin jos menet valmiiksi epäonnistumisen myöntäneenä.

Mitä haluat huomenna illalla hehkuttaa? Miten haluat huomenna hehkua onnistumista?

Saatko kiinni ajatuksesta?

Vastaa