Ihmisen elämän tunteilla on kaksi aikaulottuvuutta:

perustunne ja hetkentunteet.

Hetkentunteita koemme hetken, hetkessä ja ne haihtuvat ajallaan. Perustunne on osa ihmisen elämän asennetta, siksi suhtautuminen kaikkeen elämässä suodattuu perustunteen laadun kautta. Perustunne on oman personan, oman identiteetin ja minuuden määrittelyn ytimessä. Perustunne tuntuu ihmisestä vahvasti päällepäin – se on sitä kemiaa, wibaa, värähtelyä ja energiaa mitä toisistamme tunnemme. Perustunteen laadun merkitys kiteytyy siihen, että toiset meistä levittävät huononakin hetkenä auringonvaloa ympärilleen ja toiset tuntuvat mustalta pilveltä – vaikka siinä hetkessä hymyilisivätkin.

Perustunne näkyy siinä miten

• suhtaudut menneisyyteesi
• suunnittelet tulevaisuuttasi
• paljon uskot ihmeisiin
• vahvasti pidät kohtaloa vääjäämättömänä
• paljon uskot omiin vaikuttamisen mahdollisuuksiin
• millaisella äänensävyllä puhut itsellesi
• olet ystävä itsellesi

Ja ihan yhtälailla perustunne näkyy suhtautumisessasi muihin ihmisiin – siinä kannustatko tai lannistatko heitä heidän pyrkimyksissään.

Perustunne on pysyvämpi kuin hetkentunne, mutta se ei ole muuttumaton eikä kehityskelvoton. Päinvastoin. Perustunteen ”kohottaminen värähtelyasteikolla” eli tunnepolun kulkeminen on merkityksellinen osa elämänkoulua ja tämän elämän tarkoitusta. Perustunteet ovat 17 eri tunteen muodostama asteikko häpeästä valaistumiseen. Niiden lisäksi on mm. (kroonistunut) stressi ja riittämättömyyden tunne, jotka ovat useamman tunteen ja asian yhteisvaikutus. Nuo samat 17 tunnetta esiintyvät myös hetkentunteina. Syyllisyys josta edellisillä viikoilla jo hieman kirjoitin on yksi noista 17 tunteesta. Syyllisyys ei tullut vielä läheskään kaikista näkökulmista käsiteltyä, mutta palataan siihen muutaman viikon päästä uudelleen.

Tämä artikkeli on neljäs osa Rauha-kirjan perjantaijuttuja.