Onko minun onnellisuus muille lisää vai muilta pois?

Onko minun onnellisuus muille lisää vai muilta pois?

”Minun onnellisuus ei ole muilta pois.” Moneen suuntaan ulottuva ajatus. Se että minun onnellisuus ei ole muilta pois. Eikö olekin? Vai onko? Voisitko vain hyväksyä sen, että sinä saat olla onnellinen. Ihan itsekseen. Sinä.

Riippumatta muista. Riippumatta tekeekö joku sinut onnelliseksi. Riippumatta teetkö sinä jonkun onnelliseksi. Voisitko vain olla onnellinen?

Tiedätkö? Tämä hetki, olet siinä. Elämäsi on niin hyvin, että voit käyttää aikaasi tämän postauksen lukemiseen. Sinä hengität. Sinulla ei ole nälkä – ainakaan kova nälkä. Sinä olet siinä. Sinulla on kaikki niin hyvin, että voit vain olla siinä ja lukea tätä. Kukaan ei uhkaa sinua pyssyllä. Olet varma, että voit ottaa seuraavankin henkäyksen sisään ja ulos. Todennäköisesti syöt hetken päästä uudestaan. Puhelimessasi on yhteystietoja. Voit halutessasi soittaa jollekin. Sopia tapaamisen. Kaikki on (riittävän) hyvin juuri nyt. Elämälläsi on merkitys.

Miltä sellainen ajatus kuulostaa, että sinun onnellisuutesi ei ole toisten onnellisuudesta pois?

Vaikka jossain on nälänhätää, sotaa, sortoa, vaikka joku kokee väkivaltaa, epäonnea, niin se ei aiheudu siitä, että sinä olet onnellinen. Asia on päinvastoin! Jos sinä sallit itsesi olla onnellinen, jos sinä hyödynnät onnellisuuden mahdollisuudet – lisäät maailman onnellisuutta oman onnellisuutesi kautta ja myös nämä epäonnelliset saavat lisää mahdollisuuksia onneen? Kuulostaako liian ufolta?

Voisiko olla niin, että mitä useampi yksilö on onnellinen, sitä enemmän ihmiskunta on onnellinen?

Minä henk.koht. olen tässä helposti provokatiivinen, kun olen neljään kertaan muuttanut Suomesta pois … onko tämä kansallinen perintö? Katajaan kurkottamiset ja onnen kätkemiset? Onko ne niin syvällä meissä suomalaisissa, että täällä ei ole sallittua kantaa vastuuta omasta onnellisuudesta? Voiko oikeasti olla näin?

Mutta niistä suunnista, joita tämä koskee..

  1. Parisuhde
    Minun mielestä olisi kieroutunutta ajatella, että minä olisin niin tärkeä, että voisin vaikuttaa toisen onnellisuuteen. Minä voin olla onnellinen hänen kanssaan ja hän voi olla onnellinen minun kanssani. Ja me voimme olla onnellisia yhdessä ja toisistamme johtuen, mutta enhän minä voi vaatia häntä tekemään minua onnelliseksi, enkä pitää itseäni velvollisena hänen onnellisuudestaan. Vai voinko? Onko minun tehtävä toinen onnelliseksi?
  2. Huonojen uutisten vatvominen
    Uskallanko minä olla onnellinen, kun maailmassa on niin paljon pahaa ja ns. huonoa tuuria? Jos minä olen syntynyt fyysisesti terveenä vapaaseen maahan, onko luvallista olla onnellinen? Vai olisiko huonojen uutisten vatvominen kuitenkin merkki siitä, että en ole valmis katsomaan itseäni peiliin? Etten olisi valmis käsittelemään omia “paskojani”? Että käyttäinkin toisten vastoin käymisiä omien käsittelemättömien asioiden aiheuttamien huonojen fiilisten tekosyinä? Voisko olla?
  3. Kurjuuden maksimointi
    Minulle kurjuuden maksimointi on täydellisen suomalaista ja täydellisen vastenmielistä, syy muuttaa täältä aina pois. Minulle kurjuuden maksimointi on sitä, että jos yksi asia on huonosti, niin sen sijaan, että korjattaisiin sitä yhtä asiaa, tai vietäisiin huomiota hyviin asioihin tämän yhden ulkopuolella, varmistetaan, että kaikki muukin on mahdollisimman huonosti. Jos on ulkona kylmää ja kosteaa, niin pukeudutaan liian vähän ja vettä läpipäästäviin vaatteisin ja vältellään kuumia juomia. Miksi ei voida laittaa reilusti sadevaatteita päälle, kumisaappaita jalkaan ja inkivääriä teehen? Jos töissä yksi projekti kaatuu, niin eikö voisi tehdä muuta, tai puhua muille kuin sille toimiston kiukkuisimmalle tyypille?

Voisko? Voisko keskittyä siihen mikä lisää onnellisuutta? Ihan vain olla onnellinen, rehellisesti ja pidättelemättä.

Vastaa