Mitä tästä otetaan mukaan

Mitä tästä otetaan mukaan

Mitä mä haluan tästä mukaani?

Olen aina viihtynyt kotona. Käpertyneenä teekupin ja kirjan kanssa pehmeään nojatuoliin villahuovan alle rentoudun, virkistyn, lataudun, inspiroidun, saan ajatuksia ja tulen paremmaksi ihmiseksi. Olen viettänyt lomia itsekseni, omassa rauhassani, ilman kontakteja keneenkään ja nauttinut joka hetkestä. Joten ei, ei mua pelota, jännitä eikä ole uutta olla paljon kotona – ei edes lasten kanssa 24/7, koska sitäkin on tehty aiemminkin paljon. 

Tasapainon toisen punnuksen eli sosiaalisten kontaktien vähäisyys tekee tästä nyt hankalaa kotikissallekin. Mutta mitä minä oikeasti haluan tästä mukaani, koska elämä jatkuu tämän kriisin jälkeenkin, ja todennäköisyys on vahvasti sen puolella, että suurin osa meistä selviää hengissä. 

Maailmassa oli yhdenlainen ”normaali”, joka johti tähän. En halua takaisin siihen normaaliin. En taida haluta edes omaan kalenteriini takaisin kaikkea sitä mitä sieltä pyyhkiytyi pois. Ja haluan vahvistaa niitä orastavia koronan tuomia uusia alkuja ja täyttää niillä arkeani tämän jälkeen.

Itselleni tyypillistä on miettiä elämääni esimerkkinä lapsilleni. Tapa jolla arvotan päätöksiä on kysymys: millaisen mallin ”normaalista” jätän tämän kautta lapsilleni. 

Nyt saan viettää enemmän aikaa lasteni kanssa. Vaikuttaa siihen mitä he ”kouluruokana” syövät, mitä he päivän aikana oppivat ja miten he kouluvelvollisuuksiaan tekevät (juuri kuten halusinkin jo kauan sitten). Enemmän kuin koskaan lasten kouluvuosien aikana minulla on mahdollisuus asennekasvatukseen, joka (pyydän anteeksi jos loukkaan) on puhtaasti esimerkin antamista. Enkä edes yritä antaa täydellistä kuvaa, he näkisivät sen esityksen läpi samantien. Mutta pystyn näyttämään, että tätä minä syön ja tällalailla voitte varioida siitä omanlaisenne. Pystyn näyttämään, että seuraan mitä maailmassa tapahtuu, mutta monien kanavien ja ihmisten kautta ja aina uteliaasti, tutkaillen ja rivien välejä lukien sekä taustat tiedostaen. Ja ehkä mitä tärkeintä, mahdollisimman vähän stressaten. 

Näin viikonloppuna unen, jossa lensin ja aiemmista unista tutut maisemat näkyivät tarkemmin. Olin unissani lennellyt täällä aiemminkin. Yhtäkkiä en enää saanutkaan nostetta, en päässytkään ilmaan. En pystynyt enää lentämään.

Päätin mennä vihreän jyrkästi alaspäin viettävän rinneniityn laidalle ja juosta alaspäin, kunnes tuntisin taas nosteen. Juoksin, hyppelin, yritin, pakotin, vaadin päästä ilmaan. Kunnes unessani kuulin äänen sanovan, etten lennä ennen kuin lakkaan puskemasta, pakottamasta ja vaatimasta. Ääni oli niin vahva, että kaikki liike minussa loppui.

Putosin, vajosin alaspäin.

Hetkellisesti tunsin nosteen ja aloin taas räpytellä, kopion lintujen siipien liikkeitä, vaikkei unissa lentäminen sitä aiemmin ollutkaan vaatinut. Taas tipahdin. Jatkoin putoamista. Vasta kun lakkasin kaiken, en tehnyt enää mitään, hyväksyin vajoamisen, ilma alkoi taas kantaa ja leijuin.

Me emme tiedä kaikkea. Me emme näe kaikkien agendojen taustoja. Me emme pysty kaikkeen tapahtuvaan vaikuttamaan. Me voimme vaikuttaa vain siihen kuinka paljon me otamme tästä kaikesta sisäämme, omaan sydämeen huoliksi ja murheiksi. 

Itse olen jo taipuvainen ajattelemaan, että se tyyppi, joka tämän pandemian laittoi alkuun on jo sanonut: ”hups”. Maailma muuttuu nyt paljon – tai tilanne tarjoaa mahdollisuuden isoon muutokseen. Aina on se mahdollisuus, että me vaan palataan takaisin vanhaan. Toivon, ettei niin käy. Toivon hartaasti. Mutta aivan kuten unessani, me emme pakottamalla tästä pääse läpi. Meidän on pudottava tuntemattomaan ”kohtaloon”. Meidän on päästettävä irti aiemmasta ”normaalista” ja luotava uusi normaali. Paino sanalla ”luotava”. Tai no tässäkin, me voidaan odottaa ja hyväksyä se mitä ikinä toiset keksivät meidän uudeksi normaaliksi. Ja jälleen minä laitan luottamukseni meihin kaikkiin, että me tiedostettaisiin aktiivisesti tämä mahdollisuus ja mietittäisiin mitä me halutaan jatkossa elämän arjen olevan. 

Mitä sä haluat tästä mukaasi? Kenen kanssa ja missä sinä arkeasi vietät, kun taas saat itse valita menosi ja niiden määrän? 

Mitä sinusta löytyy enemmän tämän jälkeen? Mitä opit, ymmärsit, huomasit arvokkaaksi tai toimivaksi? 

Keskitytkö siihen, että kevät tulee, että luonto tänäkin vuonna saa vahvistusta siihen, että kannatti pudottaa syksyllä lehdet, koska ne kasvavat nyt uudelleen. Näetkö kikkareet kukan juurella lannoitteena vai saasteena? Mihin fokusoidut, mistä puhut ja millä äänensävyllä?

Mitä viet mukanasi tästä?

Millaisen huomisen rakennat itsellesi?

Nyt siihen on mahdollisuus.

Vastaa