Itsensäsyyllistämisestä

Itsensäsyyllistämisestä

Osallistuin koulutukseen, jossa teoriaa harjoiteltiin ryhmätöillä. Viiden päivän aikana ryhmät keräsivät pisteitä varsinaisissa teorin harjoittelu tehtävissä, sekä aktiivisuudella ja osaamisella opetuksen aikana ja myös hupitehtävillä, jossa mm. piti löytää kuvaan piilotettuja bändien nimiä (Virgin recordsin klassikkokuva, josta löytyy 72 bändiä/artistia kuvina, esim. Smashing Pumpkins ja Goldfish).

 

Ryhmä johon kuuluin ei onnistunut ryhmäytymään ja mm. tämän kuvatehtävän vastauksia kirjattiin kolmelle paperille kolmessa eri pöydässä yhdessä neuvotteluhuoneessa ja minun vastuulle jäi siirtää ne yhdelle lopulliselle vastauspaperille. En huomannut Green Day’tä kolmannessa paperissa, enkä kirjoittanut sitä vastaukseen. Voitimme kisan, mutta olisimme saaneet 50 pistettä lisää Green Day’stä, koska sitä harva keksii ja siitä sai viisinkertaiset pisteet. Kurssin vetäjä naureskeli, että ajatelkaa, jos häviätte tämän kokonaiskisan lopulta niillä 50 pisteellä – häviätte Green Day’n mitalla.

Ja miten kävi? Me tultiin toiseksi, hävittiin 45 pistettä voittajille, jotka saivat 4870 pistettä. Hävittiin Green Day’n mitalla. Siitä tuli minun aiheuttama häviö. Vai tuliko?

Itse eniten syytin itseäni, näin toisten katseessa enemmän kuin niissä varmastikaan oli, ennen kuin tajusin, että ei me vain Green Day’n takia hävitty. Me oltais voitu tehdä laskelmat tarkemmin, me oltais voitu tsempata toisissa leikkikisoissa enemmän, me oltais voitu viitata enemmän, osallistua varsinaiseen opetukseen enemmän, olla kaiken kaikkiaan aktiivisempia kurssilla, ja me oltais voitu ihan ryhmänä kirjoittaa kaikki bändin nimet suoraan samalle paperille.

Ei me hävitty Green Day’n vuoksi. Me hävittiin, koska toinen ryhmä teki tasaisemman suorituksen. He saivat enemmän pisteitä ihan kurssin asioissa.

Miten helposti ajatus lähteekään itsesyytöksen radalle! Miten vaikeaa onkaan aina muistaa olla itselleen armollinen. Näitä hetkiä tarvii, näitä pudotuksia UnelmaZenistä synkkyyteen, koska ne vahvistavat UnelmaZeniä.

Yritetään muistaa ensi kerralla, kun itsesyytös nostaa päätään, kysyä itseltämme: “Onko tämä todellakin minun vastuullani, minäkö tämän aiheutin?”

Jos kyllä, niin vastuunkantaminen jää minulle. Jos ei, niin eteenpäin ilman turhia syytöksiä.

Vahvuutta, rakkautta, uskoa ja unelmia päiviinne.

Vastaa