Voisin kirjoittaa siitä kauniista hetkestä, kun tein hengitysharjoitusta puuhellan edessä teeveden kiehumista odotellessa, mutta tuntisin oloni valehtelijaksi jos kirjoittaisin vain siitä. Saat tuosta hetkestä kiinni näkemällä nätisti palavat halot, teräksisen pannun hellalla, teenlehtien kanssa odottavan teepannun siinä vieressä ja minut lattialla risti-istunnassa tulihengittämässä kädet ojennettuina kohti kattoa. Tuo hetki tänä aamuna oli muutama minuutti tästä viikonlopusta ja tästä kuun kierrosta. Tämä tarina, jonka haluan jakaa, alkoi edellisestä täysikuusta.

Kuun vaiheet noin yleisesti ottaen ovat olleet löyhästi osa elämääni jonkin aikaa, olen seurannut miten elämäni rytmittyy kuun mukaan ja miten ei. Nukkumiseeni kuu ei ole vaikuttanut elämäni aikana, mutta kuukautisiin on ja muutamaan muuhun asiaan. Jotain Rauha-mummoni viisauksia siivoamisesta laskevan kuun aikaan muistan ja hänen tuskansa, kun kuun vaiheet jäivät almanakasta pois joskus 1980-luvulla. Kun ne olivat seuraavanakin vuonna poissa, hän totesi vakiojoululahjastaan, että ei tarvitse enää ostaa hänelle almanakkaa, koska hän vain tarvitsi ne kuun vaiheet ja niitä ei enää ole.. takaisin tähän kuun kiertoon.

Täysikuu ravussa on täydellinen muutaman tunnin päästä. Täysikuun vaikutus alkaa aina hieman ennen ja jatkuu hieman jälkeen täydellisen hetken, ilmeisesti tuo hetki on jopa pari kolme päivää. En todellakaan ole astrologi, enkä kuutuntija, luotan ystävieni tietämykseen täysin. En edes ennen tätä kuunkiertoa ole tuntenut mitään näin massiivista vaikutusta täysikuusta.

Kun kuu viimeksi alkoi pienentyä, alkoi minulle hyvin erityinen puhdistumisen aika. Vetäydyin täysin omaan itseeni – kiitos rakas kun jälleen jaksoit rinnallani tämän kokemuksen – ja nyt tänään pääni on täynnä ajatuksia ystävien näkemisestä ja tapahtumien järjestämisestä ja lomasta rakkaani kanssa kahden. Olen palannut sisäiseltä matkaltani! Mutta nyt takaisin viikonlopun tapahtumiin..

Lauantaiaamuna unen ja valveen rajamaastossa katselin maisemia, kuten monesti aamuisin. Tämän tilan kautta herään, muistelen uniani tai saan näkyjä, palaan tähän todellisuuteen unimatkoiltani. Tällä kertaa näin itseni. Katselin itse itseäni. Aivan kuin edessäni olisi seisonut identtinen kaksoissisko. Ja minä tapoin hänet. Tapoin itseni. Katsoin itseäni silmiin ja tiesin tappavani minut käteni liikkeellä, mutta en katsonut käteni liikettä. Katsoin kuinka kuolin. Se mikä oli ihmisen mallinen minä hetkeä aiemmin, olikin nyt tyhjentyvä kuori, aivankuin naamiasasu, haalari jossa oli hupun lisäksi kasvotkin. Se taittui tuolin selkämykselle kuin mekko. Siihen se jäi.

Olen tämän kuun kierron aikana pyytänyt itselleni energiahoitoa lähteeltä useammin kuin yleensä ja tuon kuoren riisumisen, itseni tappamisen, jälkeen tunsin jälleen siihen tarvetta. Näin Arkkienkeli Mikaelin selän ja sen kuinka hän ihan hivenen kääntyi pyyntöni kuultuaan kohti minua ja sanoi: ”Vieläkö?”. Myönsin, että kyllä minä vielä tarvitsen tukea. Tämän myönnettyäni, samantien, violetti silmä pamahti eteeni ja hoidon hyökyaalto jyrisi ylitseni tsunamin voimalla. Katselin tuota tuttua, lohdullista, myötätuntoista, rakkauden silmää ja annoin kaiken tapahtua.

Sen jälkeen halasin hetken miestäni ja nousin hiljaisena aamuun. En pystynyt vielä puhumaan näkemästäni. Meillä oli onneksi jo valmiiksi sovittuna puhelu ystävän kanssa tuntia myöhemmäksi. Kerroin siinä puhelussa samalla hänelle ja miehelleni aamun kokemuksesta, juuri tuon saman kuin tähän kirjoitin.

Päivän aikana aloin elpyä, sitä mukaa kun totuin siihen mikä nyt tuntui todelta.

Illalla saunassa vaivuin tuohon tilaan takaisin. Pidin siellä olevien ystävieni kanssa hautajaiset kuolleelle itselleni ja juhlat uudelle esiin tulleelle itselleni. Moni täältä tuttu oli hengessä mukana.

Eilen en vielä kyennyt lähtemään maalta kaupunkiin. Oli pakko jäädä maalle vielä yksin yhdeksi yöksi. Onneksi elämä aina tukee pakollisia asioita, ja kyyditkin järjestyivät pyytämättä. On vain oltava rehellinen ja kaikki menee silloin parhain päin.

Ne tekstit joita illalla täällä yksikseni kirjoitin ja mitä tänään on tapahtunut… Nyt olen valmis palaamaan kaupunkiin ja laittamaan myös tämän kokemuksen julki.

Aiemmin kokemani uudelleen syntymiset ovat liittyneet massiivisiin sairastumisiin. Lääkäreiltä olen silloin käynyt hakemassa sairaslomatodistukset ja he ovat epäilleet milloin keuhkokuumetta ja milloin mitäkin, mutta koskaan ei ole mitään muuta ollut kuin hengitystieinfektio, joka tosin on ollut sellainen, että hengitys on toiminut vain aivan keuhkojen yläosassa ja kaikki minut omin silmin nähneet ja kuulleet ovat huolestuneet voinnistani enemmän kuin perusflunssasta olisivat. Tästä syystä näen yhteyden influenssan, pelkotunteiden ja ymmärryksen avautumisen välillä myös tänä tautisena aikana…

En tiedä miten tätä kertoisi helpommin. Elämä on syntymistä.

Ps. Artikkelikuvassa on tämän aloittanut täysikuu joulukuulta, kuvattuna tältä samalta rannalta.