Syyllisyyttä voi tuntea jopa siitä, että on elossa. Voiko kamalampaa kohtaloa kenellekään kuvitella? Mitä edes on kohtalo? Puhutaan nyt hieman jo näiden yhdistelmästä: syyllisyys + häpeä + kohtalo + karma.

Suomessa on kansallismantroja onnen kätkemisestä, kuuseen kurkottelun välttelystä ja vaatteilla koreilun tarpeettomuudesta. Jos näiden sanomaa omassa lapsuuden perheessä on noudatettu, ja vielä on itse sattunut sisäistämään sen ajatuksen, että elämässä kaikki hyvä on harvinaista ja kaikki saavutukset ja oikeastaan myös selviäminen on kovan työn takana, niin eipä ihme jos muiden ihmisten positiivisuus ja tulevaisuuden usko tuntuu haihattelulta.  Jos tämän lisäksi on onnistunut luomaan perustunteeksi häpeän, niin aletaan olla jo lähellä stereotyyppistä syntymäsyyllisyyden alaspainamaa hahmoa, joka ei pidä itseään olemassa olon arvoisena.

Miksi se on muutamien kohtalona ja mitä sille voi tehdä?

Mitä asioille ylipäätään voi tehdä? Koska minä synnyin jousimiehen tähtimerkkiin, niin tarkoittaako se, että olen jousimiehen kuvauksen kaltainen ikuisesti? Minun käsittääkseni se ei tarkoita sitä. Koska minua kiinnostaa kehittää itseäni, ja minä kehitän itseäni, niin muutunhan minä joiltakin ominaisuuksiltani enemmän vaikka skorpionin tai vaa’an kuvauksen kaltaiseksi. Se mihin synnymme on lähtökohta, ei maali.

Toisaalta jos kohtaloa ja mahdollisuuksia katsoo karman näkökulmasta, karman yksiselitteisyyden ”Teet hyvää, saat hyvää. Teet pahaa, saat pahaa.” näkeminen ei aina ole helppoa. Voi näyttää siltä, että hyvän tekemisestä saa huonoa tai huonosta hyvää. Lineaarinen aikakäsitys tekee vaikeaksi nähdä elämän kudelman ja synkroniteettien kokonaisuuden loogisuuden. Mittakaavakin on yhden elämän perspektiivistä aikaa katsovalla ihmisellä eri kuin karmalla… ihan pienistä jutuista voi kronologisesti tapahtumia eläen näyttää seuraavan valtavia seuraamuksia.  Elämä voi siksi näyttäytyä epäloogisena kaaoksena, jota se ei kuitenkaan eikä missään tapauksessa ole.

Karma-sana tarkoittaa alkuperäiskielessä sanskritissa tekoa ja tarkoitusta, hindin kielen kautta se kääntyy jopa sanoiksi työ ja panostus. Karma on siis tekemällä tehtyä ja valittua. Tunnen, että olemme tulleet tähän elämään kääntämään karmamme hyväksi. Minä olen varma, että olen elänyt enemmän kuin nämä tämän elämän tähän mennessä 45 vuotta ja se vaikuttaa siihen miten omalla kohdalla karman ymmärrän. Mutta vaikka sinä katsoisit karmaa yhden elämän näkökulmasta, sama logiikka siinä näkyy:

Maksamme vanhana nuoruuden typeryyksistä. Jos nuorena ihmisenä kaahaa auton katolleen ja menettää kävelykyvyn, sen kanssa elää loppuelämän. Useampien elämien perspektiivissä alussa valitut superkivat tai toisia loukanneet elämät on tasapainotettava myöhemmin. Nuoruuden oppiläksyt tulevat maksettavaksi jotenkin ja jossain kohtaa myös useamman elämän perspektiivistä asiaa katsoen. Lohdullista minulle tässä on se, että kun maksun aika koettaa, se on vasta silloin, kun olen elämän mielestä kyvykäs sen tekemään. (Huoli tulevaisuudesta siis on aina turhaa… siitäkin Rauha-kirjassa enemmän.)

Karma muotoutuu vapaan tahdon käyttämisen kautta, siksi oman karman hyvyys tai huonous tässä hetkessä on oman tekemisen tarkoituksen mukainen. Ihmisellä on oma vapaa tahto sallia tai estää muiden vapaan tahdon toteutumista. Elä ja anna muiden elää on neuvo, jonka karmallisen merkityksen ymmärtäminen auttaa myös tunnistamaan omassa perustunteessa vallitsevan karmallisen häpeän ja syyllisyyden luonnetta.

Ihmisen vapaa tahto antaa meille jokaiselle täydellisen oikeuden valita kuten haluaa. Olennaisin ihmisen karman määrittäjä on se mihin meistä kukin vapaata tahtoa valitsee käyttää. Tekojen tarkoitus korostuu jälleen, koska tarkoituksesta löytyy selitys karmalle. Ihminen voi ohjata tunteensa ja tekonsa hyvän tai pahan tekemiseen, eli hän voi tukea tai estää muiden ihmisten vapaan tahdon toteutumista. 

Mitä sallimme muille määrää karmamme laadun. Kun tukee toisten ihmisten vapaan tahdon oikeutta, on ns. valon polulla ja saa hyvää karmaa itselleen. Jos on rikkonut toisten vapaata tahtoa, saa itse kokea samaa. Anteeksianto ja hyväksyminen vievät karmaa positiivisempaan suuntaan ja rakkaudelliset tunteet ovat edellytys hyvän karman kokemiselle. Tekojen hyvyyden lisäksi tunteiden rakkaudellisuus tukee hyvää karmaa.

Maailmankuvastani johtuen luotan kahteen asiaan: 1. elämän on tarkoitus olla kaunis kokemus ja 2. huonoihin lähtökohtiin ja surullisiin tapahtumiin on syynsä. Perimmäinen syy on siinä, että minun on ollut aika herätä valoon. Siksi minulle on annettu ei-niin-mieluisia-kokemuksia. Tiedon siemen voi tarvita pimeyttä löytääkseen valon. Aivan kuin kasvin siemen voi tarvita pimeän paikan herätäkseen itämään. Lisäksi, oikeastaan kolmantena asiana johon luotan; tutkimalla pimeyttä eli etsimällä tietoa itsestään löytää elämän löydettäväksi piilottamat opit ja mahdollistaa suurimman valon eli tiedon tulon oman itsen (elämän) ymmärrykseen ja sitä kautta tekemisen ja elämisen muuttumisen. Mitä enemmän myönnän piirteitä itsessäni todeksi, sitä enemmän havahdun siihen mitä voin kehittää ja miten hyvä osaan olla. 

Kohtalo ei ole koskaan ehdoton, koska ihmisellä on vapaa tahto. Tämän tutkimusmatkan voi jättää tekemättä. Minä tosin uskon siihen, että aivan kuin lyhyemmässä aikajänteessä ”minkään taakseen jättää, sen edestään löytää” on totta myös isommassa elämänkaaressa. siksi en usko siihen, että elämä kannattaisi elää helpoimman kautta. Jokaiselle meille löytyy tasapainopiste, jossa eläminen tuntuu tarkoituksenmukaiselta, täyttymykseltä, sopivan haastavalta ja siksi helpolta.

Mitä syntymäsyyllisyyttä ja perustavanlaatuista elossa olemisen häpeää kokeva henkilö siis voi tehdä?

Hän voi lähteä tunteiden polulle tutkimusmatkalle- kuten jokainen.

Tämä on seitsemäs osa Rauha-kirjan perjantaijuttuja.