Rauhakirjasivunslider

Rauha Elämän hyvinvoinnin parantaja -kirja

Rauha Elämän hyvinvoinnin parantaja on tunteva matka omaan itseen, omasta elämästä vastuun kantamiseen eli ns. oman voiman käyttöönotosta. 

Rauha-kirja on itsen parantamisen opas, joka pohjaa Rauha-metodiin. Rauha-kirja ilmestyi marraskuussa 2021 trilogian päätösosaksi ja uuden trilogian ensimmäiseksi teokseksi. Se kertoo miten paranin suolistotaudista, migreenistä, selkäkivuista ja aknesta ymmärtämällä, kuka minä olen, miksi olen mitä olen ja mihin elämäni ilman muutosta johtaisi. Se kertoo miten tuntematta jääneet tunteet olivat sairastuttaneet minut. On hyvin tyypillistä lapsuudessa isoja traumoja kokeneille, että tunteista voi puhua paljonkin, mutta itse tunteiden kokeminen, tunteiden tunteminen jää kokonaan tekemättä. Tunnetta ei ole tarkoitus analysoida puhki, tunteen armoille ei ole tarkoitus jäädä, tunteen tarkoitus ei ole riepotella sinua, eikä tunne halua hallituksi tulemista. Tunne ymmärtää kyllä, että aina ei voi riehua vapaana, mutta hieman eteenpäin siirretty tunteen kokeminen ei tarkoita sitä, että tunnetta ei koskaan tarvitsi tuntea. Tukahdutettu tunne jää jäytämään kehoon ja sen vaikutukset näkyvät tuhansin tavoin.

Rauha-kirja sanoitti tunteiden osuuden tarinasta, josta trilogian ensimmäinen osa, Kehon korjausopas (2018), kertoi fyysisen kehon tarpeista ja toinen osa, Merkityksellinen minä (2019), mielen luomista ja tuomista mahdollisuuksista ja rajoitteista. Näiden kolmen kirjan avulla syntyi Rauha-metodin perusta, tunteiden polku sydämen ympäri, joka auttaa sinua löytämään tunteet kaikkine kirjavine muotoineen sinusta sisältä.

Luen Rauha-kirjaa muutaman sivun kerrallaan ääneen Youtube-kanavalleni. Tästä pääset soittolistaan.

Tästä linkistä pääset Astro.fi:n YouTube-kanavalle katsomaan astrologi Seppo Tanhuan haastattelun Mirasta ja Rauha-kirjasta.

Tästä ja tästä ja tästä klikkaamalla pääset  Miran YouTube-kanavalle katsomaan 14.12.2021 Kirjakauppa Era Novassa pidettyihin kolmeen eri kirjaesittelyyn. Jokaisessa on sama kaava, ensin kerron kirjasta, sitten teen lyhyen Sydämen kielisen energiahoidon yleisölle, jonka jälkeen vastaan kysymyksiin. Luonnollisesti jokainen näistä kolmesta on erilainen. Anna sydämesi valita sinulle sopiva Rauha-kirjan esittelyvideo. Jos mieluummin luet, jatka esittelytekstiä kuvan alta.

 

Suolisto käsittelee ruokaa ja ajatuksia.” Tuolle päässäni armottomasti jyskyttäneelle lauseelle minä olen elämäni velkaa. Minä en olisi enää hengissä, jos en olisi ymmärtänyt mitä tuo lause tarkoittaa. Tuo lause muutti kaiken minussa ja tavassani elää. Tuossa lauseessa ”suolisto” on koko ihminen. ”Käsittely” tarkoittaa suhtautumista, hyväksyntää, rakkautta, myötätuntoa ja uteliaisuutta. ”Ruoka ja ajatukset” tarkoittavat kaikkea, mitä syömme silmillämme, sormillamme, suullamme ja korvillamme ja myös nenällämme.

Rauha-kirja ottaa syliin, sulkee sinut sydämesi keltaiseen nojatuoliin huomaamaan miten rakas olet. Rauha on isoäidin läheisyys ja hänen katseessaan säihkyvä kiitollisuus ja yhdessä kokemanne ilo. Rauha puhuu suoraan, koska se haluaa sinulle parasta elämässä. Rauha puhuu omasta näkökulmastaan, omasta kokemuksestaan, yhden naisen tarinasta toivoen sen herättävän tunteita lukijassa. Rauha ei käske, ei määrää, eikä kerro ainutta oikeaa tapaa. Sen sijaan, Rauha toivoo sinun löytävän oman tapasi olla hyvinvoiva.

Rauha on kirja. Se on sanoja paperilla. Merkitykset syntyvät lukijassa.

Saat Rauha-kirjasta sen mitä juuri nyt tarvitset ja mitä olet valmis vastaanottamaan. Sitä on sanottu uudeksi raamatuksi, loppuelämän kirjaksi, vaikeaksi. Sen tuomaa muutosta on kiitetty, ja sanomaa kehuttu selkeäksi. Rauha lähestyy ihmisen kokonaisuutta jokaisesta suunnasta ja siksi se kuin yhdessä niteessä olisi monta kirjaa. Ihan kuin ihminen on yksi ihminen, mutta jokainen ihminen koostuu monesta osasta ja jokainen päivä, jokainen henkäys, jokainen valinta muuttaa sitä mitä ihminen oli joksikin mitä hän on ja tulee olemaan. Punainen lanka on lukija itse, hänen tulkintansa ja kokemuksensa kirjasta.

Rauha-kirjassa esittelen tunteiden ajallisen jaon perustunteisiin ja hetkentunteisiin, ja jos sallit itsesi ymmärtää oman perityn perustunteesi ja sen vaikutukset, saat kiinni omasta tavastasi ymmärtää Rauha-kirjan punainen lanka. Rauha-kirja on Rauha-metodin mukainen itsen auttamisen -kirja (self help book).

Rauha on sydämen tila.

 

"Miran kirja on kirja itseymmärryksen ja tunteiden käsittelyn tärkeydestä. Usein vasta siinä tilanteessa, kun tapahtuu jotakin yllättävää, joka vie elämältä pohjan, esimerkiksi menettää työnsä tai sairastuu, ja kun on väistämättä pysähdyttävä, moni vasta silloin pysähtyy pohtimaan elämäänsä. Elämisen taitoa – sitä mitä Mira Rauhassakin opettaa – pitäisi opetella jo kouluissa. Mira on nykyajan henkinen opettaja, joka auttaa sinua avautumaan kuuntelemaan niitä puolia itsestäsi, joiden kautta sinun on helpompi päästä kohti Rauhaa, joka jo olet."
Johanna Blomqvist fyysikko, Hypertodellisuus-kirjan kirjoittaja

Nykytiedon valossa ei pidä paikkaansa, että vaikka eläisit koko elämäsi täynnä kaunaa ja vihaa, sillä ei olisi vaikutusta elämäsi hyvinvoinnin määrään. Hyvinvoinnin kannalta tunteilla on isompi merkitys kuin se, että kroonisesti vihaisena ja masentuneena on vaikeampaa olla hyvinvoiva. Tunteet käskyttävät aivoja ja mieli uskoo kaiken mitä sille sanot.

Rauha-kirja on sydämen, aivojen ja kehon eli tunteiden, ajattelun ja tekojen kolmoisvoiman selittäjä. Koska ihmisen tunteet tarvitsevat fyysisen kehokodin, on tärkeää puhua myös geeneistä, palautumisesta ja ravinnosta sekä ihmisistä ympärillä. Tästä syystä Rauhassa katsellaan elämän hyvinvointia useasta näkökulmasta. Tarjoan vastausta kysymykseen: ”Tässäkö tää oli?” ja työkaluja hyvinvointihaaveen todeksi elämiseen.

Lääkärit eivät antaneet minulle paramisesta toivoa, josta kiukustuneena lähdin etsimään tietä takaisin terveeseen. Paranemiseni ei ollut vain tiettyjen ruokien syömisen ansiota. Paraneminen vaati ja antoi ennenkaikkea itsen ymmärtämistä. Juurisyy-sanan moninaisuus avautui sellaisella tavalla, mitä en olisi mitenkään aiemmin osannut kuvitellakaan. Paraneminen edellytti elämän tarinan muodostavien valintojen kriteerien muuttumista. Sitähän elämä on –  sarja valintoja. Valintoja jotka tehdään jonkin tarkoituksen vuoksi ja valitsemisen hetkellä vallinneen itseä koskevan tunnetilan määräämänä.

Aiempi tekeminen on tuonut sinut tällaiseen nykytilaan. Jos haluat tämän jatkuvan tai muuttuvan haluamaasi suuntaan, on tarpeen kysyä kaksi kysymystä: ”Miltä nyt tuntuu?” ja ”Mitä lisää minun tarvitsee tietää, ennen kuin muutan tekemistäni?”

Ota Rauhasta se mikä tuntuu omalta sinulle ja anna toisten ottaa se mikä sopii heille. Ota vain se, mikä kutsuu sinua, mutta ota se sydämeesi, ota se ajatuksiisi, ota se käyttöön. Kehotan kysymään: ”Mitä tämä tarkoittaa minulle?” mahdollisimman usein. Vastauksista löydät aina vähintään parin mutkan kautta vahvemman varmuuden, luottamuksen, kiitollisuuden ja rakkauden elämää kohtaan.

Mieli uskoo kaiken mitä sille kerrot ja sydän puhuu aina totta.

Rauha-kirjan lukemista ei kannata suorittaa. Anna mielellesi aikaa sulatella lukemaasi.

Oman Rauha-kirjan voit tällä hetkellä ostaa oman Rauha-kirjan Era Nova -kirjakaupastaUltra-puodistaAkateemisesta kirjakaupasta, AdLibrikseltä tai kustantaja BasamBooksilta.
 Suomalainen kirjakauppa toivottavasti jonain päivänä saa Rauhan hyllyilleen. Voit myös laittaa viestiä ja tilata kirjan suoraan minulta omistuskirjoituksella. 25 euroa noudettuna sovitusta paikasta tai 30 euroa postitettuna.

Voit myös lainata Rauhan kirjastosta tai pyytää omaa kirjastoasi tilaamaan Rauhan. Kerro kirjastossa tämä koodi ISBN 978-952-379-072-8 ja he löytävät kirjan tietokannoistaan.

Tässä muutamia kommentteja Rauha-kirjasta: Tämän lähetti eräs, jolle lähetin kirjan somessa arvosteltavaksi:

ET-lehden blogistin arvioon linkistä

 

 

Rauhallisesti, Mira

**** Rauhan matkalla -työkirjan ja ryhmien sivuille tästä***

 

Ps. Oman parantavan, ohjaavan ja rahoittavan viestin Rauhalta voit tilata tällä lomakkeella. Saat sen postikortilla antamaasi osoitteeseen. Kortissa on vastaus kysymykseesi tai Rauhan vinkki sinulle elämäsi hyvinvoinnin parantamiseen. Kerro tilauslomakkeella toiveistasi Rauhalle, joka vastaa sen mitä sinun tarvitsee nyt kuulla.