Miten autan sinua terveelliseen elämään

Miten autan sinua terveelliseen elämään

Monet ravinto- ja liikuntavalmentajat antavat tarkat ohjeet ruokailuun ja liikuntaan – minä en.

Lähestyn asiaa ihan eri näkökannalta, koska minä en tiedä millaista on olla sinä. Vain sinä tiedät millaista sinun arkesi on, mikä siinä on mahdollista ja mikä tuntuu miltäkin. Minä voin tuoda tietoa, vinkkejä, ehdotuksia, kehotuksia, neuvoja, tukea, energia-apua, ajattelun aiheita, maailmankuvan hämmästelyä – ennen kaikkea tuon sinulle osaamista ymmärtää oman kehosi ja elämäsi logiikkaa, jotta itse opit hyödyntämään sitä omaksi parhaaksesi.

Voin vaikka kertoa sinulle, että noin kolmannes ihmisistä voi paremmin, jos he syövät hiilareita aamupalaksi (vaikka puuroa) ja proteiinit ja rasvat illalla ja kaksi kolmannesta voi paremmin, jos he tekevät tasan toisinpäin ja ottavat aamupalalla munia ja kookosöljyä lusikallisen ja illalla vaikka puuroa tai hedelmiä. En minä, etkä sinä, voi testaamatta tietää kumpaan ryhmään sinä kuulut. Kaikki eivät kykene syömään heti herättyään ja toisille liian raskas syöminen illalla vie yöunet. Sekään ei selviä millään muulla kuin kokeilemalla.

En minä pysty tekemään sinulle varmasti toimivaa ruokavaliota viikoiksi eteenpäin. Tai en koe sitä tärkeäksi. Minulle on merkityksellisempää auttaa sinua löytämään oman kehosi logiikka ja tarpeet. Vain siten teen itseni sinulle tarpeettomaksi jonkun ajan jälkeen ja sinä osaat auttaa itse itseäsi koko loppuelämäsi. Minun mielestäni se on parempi niin.

Paras Arki -verkkokurssi on korona-ajan tarjouksessa 49 euroa. Henkilökohtaisinta apua saat ottamalla yhteyttä, niin sovitaan miten toimitaan Rauha Metodia hyödyntäen.

 

 

Vastaa