kuolemantaudit

kuolemantaudit

Jokaisella kerralla kun olen pelännyt kuolevani kipuihin (tai tautiin), olen oivaltanut jotain itsestäni. Jokaisella kerralla olen jäänyt henkiin ja arvostanut elämää enemmän ja uudelta kulmalta. En epäile laisinkaan, etteikö korona viedessään ihmisen ensimmäistä kertaa kokemaan kehon kuolemanpelkoa voisi saada ajattelemaan, että kyseessä on kamalin tauti. Kaikki taudit, jotka saavat miettimään elämän rajallisuutta voidaan määritellä kamaliksi. Elämä itsessään on pandemia, eikä toistaiseksi kukaan ei ole tullut sanomaan eläneensä aikojen alusta alkaen tätä samaa nyt läsnäolevaa kehoa.

Uskon vahvimmin silti siihen, että jokainen kuolemanpelkoa henkilökohtaisesti käsitellyt, elää sen jälkeen erilailla – enemmän. Enemmän läsnäollen, enemmän ajatuksella, enemmän tiedostaen, enemmän rakkautta kokien. Tulee se pelko käsittelyyn taudin, vähältäpititilanteen tai naapurin kohtalon vuoksi.

Kamalia tauteja on muitakin. Jos vaikka syöpädiagnoosin saaneelle kerrottaisiin, että hänen paranemistodennäköisyytensä on 99, niin hän ilahtuisi ja uskoisi selviävänsä ja jaksaisi kivut ja hoidot sinnikkäästi elämästä kiinnipitäen. Kun ylipainoinen ymmärtää laihduttamisen välttämättömyyden muiden tautien (ja kuoleman) kohonneen riskin vuoksi, hän tekee omat valintansa arjessaan.

Näitä nyt on, yhteisiä syitä miettiä miksi me täällä ollaan elämässä ihmisen kehossa.

Näen yhtäläisyyttä siihen, että kun yksilönä ihminen ei pienestä vinkistä ota opikseen, niin elämä näyttää aina isommalla ”oireella”, että nykyinen meno ”ei ole terveellistä”. Minulla oli 30 vuotta mahakipeä, mutta vasta kun ”suolisto hajosi”, muutin elintapojani.

Ihmisillä on ollut jo jonkin aikaa paha olla, ahdistanut, pelottanut, masentanut, huolestuttanut.. no nyt ihmiskuntaa huolestuttaa yhteisönä paljon enemmän. Silti me voidaan piiloutua pelkojen kohtaamiselta maskien taakse. Tai me voidaan kukin itse ja kaikki yhdessä kurkata miltä se pelko näyttää, kestääkö pelko päivänvaloa, ja kulkea sitä kohti – koska kumma kyllä, jokainen kohtaamani pelko on ollut sellainen, että se on väistänyt, kadonnut, lakannut olemasta, kun olen sitä silmiin katsonut lempeydellä.

Ollako vai eikö olla, kysyi Hamlet.

Ollako niin vai näin?

Vastaa