You are currently viewing Mitä kipu on?

Mitä kipu on?

Elämän hyvinvointi on Kehon, Mielen ja Sydämen tasapainoista hyvinvointia. Kehon kolmen toiminnan keskuksen (kolmen sydämen tai kolmien aivojen) yhteisen tekemisen tuloksena syntyy elämän hyvinvointi ja kolminkertainen merkitys kaikelle tekemiselle. Niistä syntyy tunteiden, ajatusten ja tekojen kehä, kierre ja sen kolmoisvoima, jonka ansiosta hyvinvoiminen on hyvintekemisen tulosta. Tuo kolmoisvoima voi luoda kehoon hyvinvoinnin sijasta myös sairautta, kipua, huonovointisuutta eli elämän toleranssin heikkenemistä. Siinä vaiheessa kun kehossa huomataan sairaus, ovat sen juurisyyt olleet olemassa jo kauan, niitä vain ei ole huomattu aiemmin.  Juurisyyt voivat olla rajoitttavia olettamuksia tai hieman paikaltaan poissa olevia luita, käytännössä mitä vain, koska kehossa kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Huonon olon syntymiseen ovat vaikuttavat kaikki elämän tapahtumat ja tunnelmat tuntemisen, ajattelun ja tekemisen kehän kautta. Ne muokkaavat todellisuutemme eli olotilamme ja päivittäisen vointimme. Tuomme itseemme elämän tarjoiluista kaikenlaista – esimerkiksi vääriä uskomuksia, kehoa rasittavia ja kehoa helliviä ravinteita sekä kosketusta. Me sulattelemme elämää..

Menneisyys toi tähän, tulevaisuus tehdään tämänpäivän arjessa, ja siitä voi sen vuoksi tehdä toisenlaisen verrattuna nykyhetkeen. Itsen syyllistäminen, uhriutuminen tai tekojen häpeäminen ei oloa paranna – vaikka niihin monesti ”sorrumme”. Anteeksianto, ymmärrys, usko ja toivo sekä rakkaus eli kunnioitus itseä kohtaan parantavat oloa ja motivoivat erilaisiin tekoihin ja sitä kautta erilaiseen olotilaan. Jos väitteeni kuulostaa hölynpölyltä, se johtuu kokemattomuudesta. Mielelle tunteet ovat ”järjettömiä”, koska niistä ei ole vielä kokemusta. Tunteista tulee ”järkeviä”, kun ne saavat mielen ymmärtämän selityksen. Sen jälkeen tunteen pohjalta voi tehdä järkiratkaisun, eli toimia älykkäästi.

Kipu on tämän ajattelun mukaan viesti kehon hädästä mielelle, jotta ajatus aiheutuisi toisenlaista tekemistä, joka puolestaan helpottaisi kipua eli poistaisi kivun aiheuttaneen syyn. Pilleri-kipulääkkeet estävät tiedon välittymistä aivoihin, jolloin mieli ei tiedä kivun olevan olemassa. Ne eivät poista kipua, ne poistavat kivun huomaamisen. Nämä ovat kaksi niin eri asiaa, että pelkästään tämän eron ymmärtämisen kautta voit ymmärtää Elämän hyvinvoinnin parantamisen mekaniikasta kaiken olennaisen. Välillä kivun huomaamisen poistaminen on tarpeen, jotta ajatus saadaan irti kivusta ja voidaan tehdä muunlaista paranemista. Keho kuitenkin muistaa kivun ja muistuttaa siitä myöhemmin. Tämä logiikka ja kaiken vaikutus kaikkeen tekee paranemisesta monitahoisen prosessin. Paraneminen on ajattelun, tunteiden, tekemisen ja itselleen rehellisenä olemisen prosessi, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Tässä ajattelussa kipu on kehon viesti sydämelle tiedostamisen arvoisesta asiasta. Huomaa, että puhun sekaisin fyysisestä kivusta ja tunteen tuomasta kivusta. Minkä ajatuksen se sinussa nostaa?

Kivun näkeminen viestinä tuo sen, että paraneminen onkin irtipäästämistä sairaudesta. Paraneminen on terveyden valitsemista. Paremmassa voinnissa pysyminen on sitten paranemisesta seuraava vaihe. Aluksi sinne parempaan vointiin pääsee hetkiksi kerrallaan. Harjoituksen myötä siellä pysyy paremmin ja sieltä tippuu pois enää hetkiksi kerrallaan. Mitä useammin sieltä tippuu, sitä ketterämmin sinne oppii kiipeämään takaisin ja sitä tukevammin siellä pysyy. Tekemällä oppii, sanotaan. Pitää tässäkin paikkansa.

Minun alaselkäni oli toissapäivänä ”syyttä” niin jumissa, että jalat eivät tahtoneet kantaa lainkaan. Tuona päivänä minun piti – minä sain – tehdä isoja tekoja tulevaisuuteni suhteen. Kun olin tehnyt ne, ja nukkunut pitkän yön, heräsin aamulla ilman selkäjumia.

Mitä kipu on sinulle?

 

Tämä kirjoitus on kahdeskymmenesneljäs osa Rauha-kirjan perjantaijuttuja.

Vastaa