Tunteelle ei aktiivisesti tarvitse tehdä mitään, koska tunne on kuin liikennemerkki. Kuten liikennemerkki, tunne kertoo jostakin jotain. Kummankin avulla voi määrittää suuntaa, ohjata toimintaa ja tehdä valintoja.

Tunne on merkki jostain.

Perustunne kuvastaa suhdetta itseesi ja maailmaan, ja siksi perustunne merkkaa värillään kaikkea sinun tekemistäsi. Hetkentunteet ovat selkeitä reaktiivisia merkkejä (perustunteen värittämänä) sinun suhtautumisestasi sinun kohtaamiin tapahtumiin, muihin ihmisiin ja heidän tekemisiinsä ja omiin tekemisiisi niiden pohjalta.

Jos olet ärtynyt (vihainen), joku on loukannut rajojasi. Ärtymys on merkki tarpeesta toimia erilailla. Jos ärtymystä aiheuttaa myös oma käytöksesi tuossa ärtymystä aiheuttaneessa tilanteessa, olet jo havahtunut siihen, että osaisit toimia toisellakin tavalla. Sinun ei ehkä enää tarvitsekaan olla liian kiltti ja hyväksyä itsesi aliarvioimista tai kaltoin kohtelua. Olisit jo osannut puolustaa itseäsi tai puolustaa itseäsi provosoitumatta huonoon käytökseen.

Ärtymys on useimmiten näkyvä merkki oman itsen kunnioituksen noususta riittävän vahvaksi, että ei enää siedä eikä sulata ihan mitä tahansa. Ärtymys sisältää paljon enemmän ”rakkautta” kuin häpeä. Häpeän ohjaamana otit vastaan kaikki iskut puolustamatta itseäsi, ajattelit ansainneesi ne, koska olet arvoton. Kun alat ärtyä samasta kohtelusta, olet jo huomannut, että ansaitset parempaa. Jos ärtymys yltyy raivoksi, se viimeistään piirtää sinuun rakkauden rajat, joita puolustat sydämen voimalla.

Olipa se hetkessä nouseva tunne mikä tahansa, sille ei tarvitse tehdä mitään. Riittää, kun toteat, että kappas tällainen reaktiivinen tunne minusta nousi. Sanonpa sille käsipäivää, ja annan sen esittäytyä. Koska tunteet, kemiallisesti ajatellen, ovat välittäjäaineiden pitoisuuksia, ne laskevat minuuteissa. Voit ylläpitää mitä tahansa tunnetta vaikka sata vuotta, mutta jos lakkaat ylläpitämästä (eli ajattelet väliin jotain muuta), kaikki tunteet laantuvat ja voit jatkaa elämää ilman tuota kuohahdusta.

Kuohahtelemattomuus, reaktioiden puuttuminen ei ole missään tapauksessa tunnetyöskentelyn perimmäinen tarkoitus. Elämän on tarkoitus tuntua, koska tunteesta syntyvät kaikki tarinat – myös elämäntarinat.

Toistuvat samankaltaiset reaktiot, toistuvasti samoihin asioihin palaaminen, toistuvasti saman hetkentunteen esiintulo ovat merkki isommasta ”möykystä”, joka ei mielestäsi kestä päivänvaloa. Eikä se kestäkään, senhän jo totesit, että se ei kestä päivänvaloa. Joka ikinen ”möykky” häviää, kun niitä tuo päivänvaloon.

Lopulta ei ole mitään hävettävää. Ei ole ketään ketä syyttää. Ei edes itseä.

Tunteelle ei tarvitse tehdä mitään. Tunne pyrkii kertomaan sinulle mitä sinun pitäisi tehdä sille asialle, joka tunteen nosti.