[et_pb_section fb_built=”1″ _builder_version=”3.0.47″][et_pb_row _builder_version=”3.0.106″ saved_tabs=”all”][et_pb_column type=”1_4″ _builder_version=”3.0.47″ parallax=”off” parallax_method=”on”][et_pb_blurb title=”Blogi” url=”https://unelmientoteuttaja.fi/blogi/” url_new_window=”on” use_icon=”on” font_icon=”%%72%%” icon_color=”#7c4dd5″ _builder_version=”3.0.106″ header_font=”||||||||” header_text_align=”center”][/et_pb_blurb][/et_pb_column][et_pb_column type=”1_4″ _builder_version=”3.0.47″ parallax=”off” parallax_method=”on”][et_pb_blurb title=”Verkkokauppa” url=”https://unelmientoteuttaja.fi/kauppa” url_new_window=”on” use_icon=”on” font_icon=”%%114%%” icon_color=”#7c4dd5″ _builder_version=”3.0.106″ header_font=”||||||||” header_text_align=”center”][/et_pb_blurb][/et_pb_column][et_pb_column type=”1_4″ _builder_version=”3.0.47″ parallax=”off” parallax_method=”on”][et_pb_blurb title=”Kehon korjausopas” url=”https://unelmientoteuttaja.fi/kehonkorjausopas/” url_new_window=”on” use_icon=”on” font_icon=”%%141%%” icon_color=”#7c4dd5″ _builder_version=”3.0.106″ header_font=”||||||||” header_text_align=”center”][/et_pb_blurb][/et_pb_column][et_pb_column type=”1_4″ _builder_version=”3.0.47″ parallax=”off” parallax_method=”on”][et_pb_blurb title=”Miran Utopistinen Unelma” url=”https://unelmientoteuttaja.fi/miran-utopistinen-unelma/” url_new_window=”on” use_icon=”on” font_icon=”%%169%%” icon_color=”#7c4dd5″ _builder_version=”3.0.106″ header_font=”||||||||” header_text_align=”center”][/et_pb_blurb][/et_pb_column][/et_pb_row][et_pb_row _builder_version=”3.0.47″ background_size=”initial” background_position=”top_left” background_repeat=”repeat”][et_pb_column type=”4_4″ _builder_version=”3.0.106″ parallax=”off” parallax_method=”on”][et_pb_text _builder_version=”3.0.106″]

Miran Utopistinen Unelma

Utopistinen unelma on sellainen, joka ei ole mahdollinen tänään, mutta joka häämöttää horisontissa ja auttaa päättämään teenkö tänään tuon vai tämän.

Minun utopistinen unelmani on inspiroida samalta lavalta yhdessä Bruce Liptonin kanssa.
Kun olen siellä lavalla, olen kirjoittanut useamman kirjan, jotka on käännetty eri kieiille. Olen puhunut satoja kertoja isoille yleisöille. Viestini siitä, että kehoa voi korjata on tavoittanut satoja tuhansia ihmisiä ja auttanut monia jarruttamaan rappiota ja muutamia voittamaan takaisin ilon ja elinvoiman. Jos voin pelastaa yhdenkin lapsen vanhemmat antamaan lapselleen elävöittävämmän esimerkin kehon korjaamisesta, tämä on ollut sen arvoista.

 

Konkreettisia, työn alla olevia tavoitteita pöydällä juuri nyt on kaksi Kehon korjausoppaan lisäksi:
Emmiinan tarinan kirjoittaminen valmiiksi ja Merkityksellinen minä -kirjan julkaisu syksyllä 2019.

 

 

Mikä toi minut tähän?

Oman elämän unelmientoteuttamisen tarina alkoi hetkestä Meilahden kallioilla kaverin kanssa. Minulle se oli versio opiskeluaikojen pussikaljasta Aurajokirannassa. Aloin miettiä mitä muuta mulla on jäänyt lasten tulon jälkeen tekemättä. Listaan tuli muutama asia, kaikki helposti toteutettavia. Niiden tekemisestä tuli enemmän hyvä olo kuin nostalginen. Tunne, joka sanoi: ”Minä voin tehdä mitä haluan, vaikka olen äiti ja sitä ja tätä. Minä voin. Minä voin, koska olen minä.”

Siitä se lähti, ajatus vei pikkusormen mukana koko naisen.

Tein listaa kaikesta mistä olin ”aina haaveillut” ja aloin järjestää niitä todeksi. Oli muuten tajunnan räjäyttävää huomata, että niin voi tehdä!

Olin mm. yli 15 vuotta haaveillut siitä, että tyyliammattilainen tulisi kotiini, kävisi vaatteeni läpi ja kertoisi mikä täydentäisi tyylini ja kaappini ja parhaiten pukisi kroppani. Naisyrittäjät fb-ryhmästä tuli vastaan mainos ja erikoistarjous. Ja mikä voimaannuttava ja inspiroiva iltapäivä se olikaan! Ja miten helppoa on ollut vaatekaupassa valita ja jättää ostamatta sen jälkeen.

Seuraavaksi kävin maalauskurssilla, koska alkoi harmittaa, ettei minulla ollut mitään osaamista printata paperille päässä näkemiäni kuvia. Minun sisäinen printteri oli jumissa. Seuraavaksi lähdin laulutunneille. Ihan vain koska voin. Kaikki ne isommat ja pienemmät sitten joskus -asiat ovat yksi kerrallaan päässeet kalenteriini. Osa kertaluontoisina tekemisinä, osa on lomittunut päivittäiseen tai viikottaiseen ohjelmaan. Ja miten ne ovatkaan heti ja välittömästi lisänneet merkitystä elämääni. Nykyään kun joku kysyy minulta: ”Mitä kuuluu?” Minä vastaan: ”Hyvää, todella hyvää” sitä sydämen voimalla tarkoittaen.

Tämäkin pieni osa tarinaa lomittui isompaan elämän virtaan, elämäntarkoitukseeni. Aina olen viihtynyt itsekseni, enkä koskaan ole ollut yksin. Kanssani ovat kulkeneet auttajat, joita kaikki eivät suostu näkemään, vaikka rinnalla ne jokaisella meistä ovat. Tiesin ja tunsin, ennakoin ja arvasin oikein ja hämmensin ympäristöäni niin paljon, että peruskoulun kahdeksannella luokalla ristiriita todellisen ja todellisen välillä kävi niin hankalaksi, että pysähdyin jälleen suljetun huoneen oven takana keskelle valkoista mattoani seisomaan ja sovin yläkerran kanssa, että he antavat minut olla enemmän omillani, ja jättävät vain vatsan alaosaan tunteen ”kyllä” ja keuhkojen korkeudelle ”ei”, jotta voin tiukassa paikassa kysyä neuvoa, mutta etten herätä enempää kummia katseita.

Nykyisin minulla on tuolle sana: selvätietoinen. On helpompi puhua siitä kuin se olisi jokin erillinen, siksi viittaan siihen sanalla ”he” tai ”auttajat”. Yhtähyvin voin käyttää sanoja ”ohjaus” tai ”intuitio”

Väläyksin he kertoivat enemmän, ohjasivat vahvemmin, pitivät hengissä (kun mokasin) ja kannustivat (kun epäröin). Kesällä 2006 alkoi rytinä. Lääkäri sanoi, että poikani todennäköisesti seuraavana yönä kuolee ja kehotti jättämään hyvästit. Siirryin hänen vuoteensa viereen ja katson hänen pieniä keskosvauvankasvojaan, jotka muuttuvat 10-vuotiaan pojan kasvoiksi niin pitkäksi aikaa, että ehdin tajuta viestin. Tämä lapsi ei kuole seuraavana yönä. Se rauha, rakkaus ja tyyneys, joka sisimpääni tuossa hetkessä asettui, ei koskaan enää poistu. Arki oli arkea tämänkin jälkeen…monet kerrat päivystyksessä, nenämahaletkut, millilitran tarkat ruokailut ja kaikki tavallinen pienenlapsen mukanaan tuomat haasteet , mutta sisälläni oli varmuus: ”Tähänkään tämä lapsi ei kuole. Hän elää ainakin 10 vuotta.” Nyt hän on 12-v ja kertoo joskus halutessaan oman tarinansa ja se tarina on vahva.

Minulle tuo hetki Lastenklinikan K7:lla oli käänteentekevä. En voinut enää estää. Selvätietoisuus tuli rytinällä takaisin ja alkoi avaamaan selkokuuloisuutta ja selvänäköisyyttä ja kaikkien aistien henkistä puolta. (Puhekielessä käytetään usein vain selvänäköisyys-sanaa, vaikka kaikilla viidellä aistilla on henkinen ulottuvuus.) 16 vuotta pelkästään kyllä/ei viestejä oli tehnyt tehtävänsä. Minussa riitti vastustusta avata harhojen verhoja uudelleen, kun olin saanut ne niin kiinni. Pelkäsin muiden reaktiota, pelkäsin elämäni muuttumista, pelkäsin ihan kaikkea, vaikka kokemus oli puhdasta rakkautta ja vei aina parhaimpaan ratkaisuun. Ihmisen mieli on niin fiksoitunut lyheen tähtäimeen ja välittömään vaikutukseen ja vei kauan tajuta, että hetkessä huonolta näyttävä lopputulos on aina isomman kokonaisuuden kannalta parempi.

Opettaja saapuu, kun oppilas on valmis. Elämääni tuli yksi kerrallaan uusia ystäviä, opettajia, kursseja, kirjoja, sanoja, keskusteluja, matkoja, ihmisenkeleitä, ajatuksia, tietoja.. Alussa matkaa jokainen tarvii tukea, guruja ja opettajia, kunnes oma sydämen ääni (korkein minä, yhteys..) vahvistuu tärkeimmäksi oppaaksi ja kaikki ovat tasa-arvoisia ja kulkevat yhdessä omaa polkuaan. Yksi ei ole toista parempi, vaan kaikki ovat omassa voimassaan tärkeitä ja rakkaita ja olennaisia kokonaisuudelle.

Loppuvuodesta 2008 sain seuraavan ison sysäyksen elämäntehtävääni. Tyttäreni oli kertonut nimensä kohdusta viikolla 7 kuten veljensä ennen häntä ja jälleen lääkärit maalasivat uhkakuvia. Otatko antibiootit 26 viikon ajaksi vai sen riskin, että synnytät yhtä haasteellisen keskosen, josta emme voi luvata, että saamme hänet elvytettyä, koska poikasi selviytyminen oli ihme (Suomen lisäksi vain USA:ssa ja Japanissa olisi vuonna 2006 edes yritetty elvyttää hänen kaltaisiaan keskosia). Tätä he kysyivät. Otin antibiootit, joita sain vielä vahingossa injektiona suoraan suoneen hevosen annoksen synnytyssalissa 19 viikkoa myöhemmin, vaikka tuo annos oli tarkoitettu tuskaansa isoon ääneen naapurihuoneessa huutavalle äidille. Ehkä hän sai oman annoksensa myös. Tyttäreni syntyi jokaisella solullaan rakkautta hehkuvana valonkantajana ja täysin terveenä valloittamaan maailmaa omalla tavallaan.

Minusta oli jäljellä henkinen vahvuus fyysisesti kuolleessa kuoressa. Minua tutkivilta lääkäreiltä salaa kävin akupunktiossa ja tutkin kiinalaista ruokalogiikkaa. Opiskelin biokemiaa (ja biologiaa) Hgin Yliopiston Avoimessa, ja somaattista pilatesta Jarmo Ahosen opissa, luin Veden muistista, kehon kielestä ja kuuntelin omaani. Kuuntelin omaa sisäistä puhettani itselleni ja kunnioitin elämännälkää ja elämänvoimaa, joka sisimpääni tuli ja sieltä kumpusi, kun vain hiljennyin hetkeksi sitä kuulemaan. Itkin, kärsin ja kiroilin asemaani. ”Kärsimys on tarpeen niin kauan kuin kärsimys on tarpeen”, sanoo mm. Echart Tolle ja on niin oikeassa, niin oikeassa. Kärsimys on tarpeen niin kauan kuin kärsimys on tarpeen, mutta ei enää sen jälkeen. Silloin kärsimys korvautuu kiitollisuudella.

Minä sain kirjoittaa ensimmäisen kirjani tuon ansiosta. Olen aina rakastanut kirjoittamista. Ne samat tapahtumat, joiden vuoksi suljin tietoisuuden verhot 8. luokalla lopettivat myös kirjoittamisen. Nyt on kirjoittamisen aika palata myös. Intuitiivisen kirjoittamisen pullonkorkkina oli pakottava tarve kirjoittaa ensin ”Kehon korjausopas”, jonka readme.fi julkaisi vuoden 2018 lopulla. Se on kirjoitettu toivon pilkahdukseksi teille, jotka olette kuin minä olin, sisältä kipeitä ja joille tarjotaan vain lääkkeitä olon helpottamiseen. Suoliston voinnin voi elvyttää. Suoliston kivun voi sammuttaa. Sinun täytyy sitä haluta tarpeeksi, jotta uskallat hyväksyä sen. Vaikeita suoliston ja kehon korjaamisessa on myöntää, että haluaa sitä, että ansaitsee sen. On niin ”normaalia” voida huonosti. On niin ”normaalia”, että turvottaa, kipristää, mikään ei sovi, ärsyttää ja unikaan ei ole levollista suoliston oireilun vuoksi. Se on ”normaalia” eli yleistä, mutta ei normaalia keholle. Kun uskot, että on ok voida hyvin, lue kirjani ja ota yhteyttä. Sinua rakastetaan myös hyvävointisena, ei ole pakollista voida huonosti kokeakseen yhteenkuuluvuutta. Tekeminen on helppoa. Kehon korjaaminen on todella helppoa. Sen ymmärtäminen, että sinä ansaitset paremmin toimivan kehon – se on se haaste.

Elämä on rakkaus <3

Istu hetki hiljaa ja anna hetken painua sisällesi. Näissä sanoissa on ladattuna rakkauden viesti sinulle. Se tulee joka suunnasta ja sinä tunnet sen. Anna sen olla. Anna elämän olla. Elämä on rakkaus. Sinä olet rakkaus. Sinä olet valo, oman elämäsi voima ja vahvuus. Sinä olet. Minä olen. Elämä on <3

[/et_pb_text][/et_pb_column][/et_pb_row][/et_pb_section][et_pb_section fb_built=”1″ fullwidth=”on” _builder_version=”3.0.106″][/et_pb_section]