Harva tietää mistä tässä oikeasti on kyse.
En väitä minäkään tietäväni.
Monikin profetia tuntuu ajankohtaiselta useammankin mielestä juuri nyt.
Olen kuullut tämän olevan biologisen sodankäynnin ase, joka vahingossa pääsi karkuun. Toisaalla kerrottiin, että tahallaan se laitettiin leviämään. Jokunen sanoo, että tarkoituksena on pakkorokottaa meidät. Muutama sanoo, että tarkoituksena on tappaa kolmannes maailman väestöstä NWO:n (new world order, uusi maailman järjestys) rakentamisen vuoksi.
5G on vahvana toiminnassa Wuhanissa, joten jokunen oli tarkistanut, että kaikkien kännykkäverkkojen lanseerauksen kanssa yhtäaikaa on joku (virus)epidemia lähtenyt leviämään. Tai sitten syyllisiä ovat lepakkoja markkinoilla syöneet ihmiset, tai saastunutta lepakon lihaa käsitelleet ja veganismi on ratkaisu..
Miksi kysymyksen pohtijoita on näkynyt myös muutamia. Miksi tämä alkoi ja miksi tätä ei otettu nopeammin vakavasti, kuka tästä hyötyy ja miksi maailman talous päästetään tuhoutumaan?
Meemejä on ollut jo nyt riittämiin. Pari jopa ihan hyvää, koska naurua tässä tarvitaan eniten. Omasta mielestäni hauskin oli se, jossa tekijä oli havahtunut siihen että hän oli odottanut apokalypsin tuovan mukanaan zombiet ja se toikin vessapaperia.
Vaikka tämä on vasta alussa, on jo ihan varmaa, että maailma on huomattavan erilainen tämän episodin jälkeen kuin ennen sitä. Isoin mahdollisuus, jonka minä tässä näen, on se, että tämän jälkeen ihmiset saattavat arvostaa terveyttään enemmän kuin aiemmin ja ehkä jopa siirtävät käyttövaroistaan ja ajastaan hieman enemmän terveyttä ylläpitävään toimintaan kuin terveyttä rapistavaan.
Minulle maapallo on elävä olento, elävä organismi, Äiti Maa. Näen samankaltaisuutta siinä miten kohtelemme maapalloa ja miten kohtelemme itseämme. Roskaamme ympäristöä ja itseämme yhtälailla. Ihminen ei syö vain suullaan, vaan
ihminen syö suullaan ja sormillaan,
nenällään ja korvillaan
Eli me otetaan sisään tätä maailmaa ruokana, juomana, koskettamalla, haistamalla ja kuulemalla.
Syömme roskaruokaa, jätämme itsemme vaille ravinteita, vaille lepoa, vaille happea, vaille naurua, katsomme negatiivisuutta levittäviä ohjelmia, emme kosketa toisiamme nätisti ja puhumme pahaa toisista ja sisäisesti itsellemme. Ja toiset ympärillä tekevät samaa itselleen ja meille.
Otamme Äiti Maasta mineraalit, öljyn ja sadon painostaen, kiihdyttäen, vaatien – suorittamista arvostaen, pehmeitä arvoja karttaen – ja käytämme irtisaamamme pitkälti elämänjatkumisen kannalta vähemmän olennaisiin hyödykkeisiin, muokkaamme porkkanankin epäluonnolliseksi ja jätämme Äiti Maalle kasan roskia kiitokseksi.
Ehkä Äiti Maalla meni hermot meidän kanssa?
Sitäkin jo moni sanoo.
Ennenkin on taudit putsanneet maailmaa. Myös ennen 5G:tä ja biologisia aseita.
Mielenkiintoista koronassa on sen iskeminen keuhkoihin. Me olemme iskeneet maapallon keuhkoihin kaatamalla metsää, sademetsää, havumetsää, puiston puita…
Muutama hengittämisen asiantuntija on jo huomauttanut, että me ihmiset hengitämme hieman erilailla nyt kuin muutama vuosi sitten. On helpompi keskittyä hengitykseen, se vaatii vähän enemmän huomiota, ikään kuin se olisi fyysisesti raskaampaa. Huomaatko nyt, kun otan asian esiin? Evoluutiota on tapahtunut tällaisten muutosten vuoksi. Nyt muutos on tullut yhden sukupolven aikana ja evoluutio vie tuhansia.. Ja onko syynä edes ilmanpaineen muutos. Pystyykö sitäkään niin tarkasti mittaamaan?
Onko maailman ilmanpaineessa tapahtumassa muutos? Olemmeko kovertaneet maapallon kuorta jo niin reikäiseksi, poranneet sieltä jo niin paljon öljyä pois, että se vaikuttaa ilmanpaineeseen? Vai tuleeko tämä napaisuuden siirtymisestä? Tai mikä johtuu mistäkin.. mahdotonta sanoa. En minä tiedä. Enkä tiedä kuka tietää ja totuuden osaisi kertoa.
Helppo tätä tilannetta on sodaksi nimittää. Siitäkin on jo huumoria. Isovanhemmat tarttuivat aseeseen, me kaukosäätimeen.
Tartuttaisiinko kaikki sydämeen?
Maailma muuttuu. Todella paljon juuri nyt. Uutisvirrassa on muutakin kuin korona-aiheita. Moni toimija on aktiivinen juuri siksi, että suurin osa seuraa vain koronauutisointia. Koronan osalta on jo kuitenkin aika selkeää. Tautina korona on muutamalla helppo vieras, muutamalle kuolemaksi ja todennäköinen vieras jokaisessa perheessä. Jos vielä haluat siitä lisäinfoa, katso vaikka tämä youtubesta. Kukaan ei pysty vielä sanomaan laajuutta, syvyyttä, toipumisen mahdollisuutta, jääkö meille edes rahaa käyttöön vai palaammeko oravannahkojen vaihtotalouteen. Jokaisella pelurilla näyttää olevan omat tavoitteet.. Näiden arvailujen suhteen ei voi kiirehtien tuoda varmuutta. On vain elettävä päivä kerrallaan. Keskityttävä hengittämiseen ja sanomaan rakkailleen, että rakastaa. Kaikki ei tähänkään kuolla ja elämä jatkuu monin tavoin tämänkin jälkeen.
Miksi?
Miksi on jälleen, aina ja ikuisesti se kaikkein olennaisin kysymys. Ihan kaikissa mittakaavoissa. Minua kiehtoo paljon enemmän esimerkiksi vastaus kysymykseen:
Miksi xx tapahtui kuin Miten xx tapahtui.
Saanko ehdottaa, että laitat taustamusiikiksi kotiin youtubesta löytyviä värähtelymusiikkeja? Hae vaikka ”528 Hz” haulla. Kokeile vaikka tätä.
Mitä enemmän pelkäämme, sitä enemmän tämä vaikuttaa.
Rakastavin halauksin, Mira