Miksi minä haluan tätä?
Maailman paras kysymys. Pelottavin ja paras. Pelottava ja paras on monesti yksi ja sama. Miksi minä haluan? Etsimällä vastauksen kysymykseen “Miksi minä haluan tätä?” löytää itsensä ja motivaation halutun tavoitteluun.
Kun pieni lapsi toistuvasti ja aivan kaikesta kysyy: “Miksi?”, aikuinen usein hermostuu. Lapsi on luontaisesti olennaisessa kiinni ja vielä vilpittömin sydämin ihmettelee (aikuisten) maailman rakenteita. Hän ei tiedä miksi puiden lehden ovat vihreitä, miksi kahvi on toisen mielestä parempaa maidolla ja toisen mielestä mustana, miksi kivi on kova ja miksi pitää mennä sinne ja tänne ja miksi käyttäytyä tietyllä tavalla. Välillä lapsi viattomuudessaan onnistuu kysymään jotain aikuisen/vanhemman havahduttavaa ja siinä on miksi-kysymyksen voima. Havahduttaminen. Miksi havahduttaa meidät miettimään valintojemme syitä. Miksi minä menen töihin? Miksi lapsen täytyy mennä päiväkotiin? Onko pakko? Miksi olen valinnut tämän pakon? Olenko valinnut? Ajauduinko tähän? Mietinkö koskaan oikeasti mitä minä haluan ja miksi minä haluan?
Mitä minä haluan?
Miksi minä sitä haluan?
Saako haluta?
Näen paljon mietelauseita, joissa kehotetaan luopumaan haluamisesta ja löytämään sisäinen rakkaus sen sijaan. Kaunis ajatus kyllä että voisimme kellua universaalissa rakkaudessa haluttomassa tilassa – vai onko sittenkään niin kaunis. Onko haluaminen pääsääntöisesti pahasta? Ja haluttomuus hyvyyttä. Ei, ei minun mielestäni ole. Ennen kuin lähdet ajattelemaan egon kykyä harhaanjohtaa, annan sinulle toisen ajatuksen pohdittavaksi. Entä jos kurkistaisit halusi taakse? Miksi haluat? Jos haluat vaikka yhteisen kodin poikaystäväsi kanssa, niin haluatko jakaa kustannuksia vai haluatko hyväksyntää? Onko pohjimmaisena hyväksytyksi tulemisen tarve, jonka merkkinä olisi yhteinen koti, jossa et voisi enää piilottaa mitään itsestäsi ja tulisit rakastetuksi juuri sellaisena kuin olet?
Minulle haluaminen on ihmisyyttä. Haluaminen on elämänvoimaa, kasvun tavoittelua, matka itsetuntemukseen ja omiin arvoihin. Ego on ystävä, joka nostaa mm. halujen kautta tietoisuuteen puolia itsestäni, kehittymisen kohtia, ja elämää eteenpäin vieviä asioita. Jos painan ne piiloon, jotain merkityksellistä jää tiedostamatta, kokematta, elämättä. Itse koen universaalin/sisäisen rakkauden lisääntyneen sen jälkeen, kun aloin rakastaa myös egoani ja tarkkailemaan egon lähettämiä viestejä. Olen vahvemmin elämässä kiinni, tunnen enemmän, ja koen toteuttavani elämätehtävääni enemmän. Kirjoitanhan minä tätäkin nyt! En kirjoittaisi, ellen tietäisi miksi minun “täytyy” niin tehdä.
Entä jos saavutan sen #1?
Eräs ystäväni saavutti unelmansa ja hyppäsi sitten liikkuvan junan eteen.
Unelmien saavuttamisessa on jotain perinjuurin pelottavaa. Entä sitten, mitä jos, miten jatkan, mitä tapahtuu, jos minä onnistun? On niin “normaalia” olla tyytymätön, naureskella unelmille, jättää väliin /menemättä/tekemättä kaikki mikä todella veisi kohti unelmia.
Jos minun ei enää tarvitsisi mennä epämieluisaan työpaikkaan, jos tämä kipu lakkaisi, jos olisin terve(empi), mistä minä sitten valittaisin? Mistä minä ylipäätään puhuisin ihmisten kanssa? Kaikillahan on jotain valitettavaa koko ajan! Hullujahan ne ovat, jotka hymyilevät jatkuvasti? Jotka keskittyvät hyvään ja väittävät voivansa hyvin! Eihän se voi olla totta.
Ja jos ja jos minä siihen pääsisin – pääsisin pois tästä pahasta – niin tulisiko minustakin sitten sellainen hullu? Parempi kun en kuvittele suuria, enkä ainakaan puhu haaveistani kenellekään ääneen. Pysyn tässä. Tutussa huonossa.
Entä jos saavutan sen #2?
Rikkaat ihmiset on ylimielisiä, epämiellyttäviä, ne vaan kohtelee toisia tylysti ja katsoo meitä tavallisia alaspäin. Parempi olla köyhä. Lotossa voisin kuitenkin voittaa.
Entä jos saavutan sen #3?
Mitähän ne sitten sanoisi, jos tietäisivät, että onnistuin? Tulisko ne pyytämään rahaa? Tulisko ne enää kylään? Voisko niiden kanssa enää juoda saunakaljoja tai edes saunoa? Haluisko ne, että mä aina tarjoan heille? Pitäskö ne mua ylimielisenä?
Entä jos saavutan sen #4?
Voisiko sitä mennä enää sukulaisten luo? Ottaisko ne enää vastaan? Kohtelisiko ne enää mua kuten nyt? Sukulaisena, läheisenä? Välittäiskö ne? Jännittäiskö ne mun seurassa? Miettiskö ne, että mitähän minä niistä ajattelen? Että säälinkö niitä? Ressuttelen? Kun ne on edelleen sitä samaa sitä samaa, töissä käydään ja lapset kasvaa ja issias särkee ja TV:stä tulee vaan uusintoja.
Entä jos saavutan sen #5?
Entä jos kokeilisin? Lähtisinkin ihan satalasissa tekemään? Selvittäisin esiinnousevan asian kerrallaan ja kommentin kerrallaan ja menisin silleen päivän kerrallaan? Kutsuisin naapurin saunomaan niinkuin ennenkin, nukkuisin serkkupojan olkkarin lattialla patjalla kuten ennenkin ja kertoisin samoja huonoja vitsejä ja laulaisin suihkussa kuten ennenkin.
Entä jos?
Päiväohjelmaehdotus
- Nouse ylös, kun kello ekan kerran soi. Sano: “Kiitos kun saan herätä tähän päivään.”
- Pese hampaat (yön aikana suuhun on noussut kuonaa kehosta, pese se pois, älä nieleskele takaisin)
- Juo vettä jossa on sitruunaa ja omenasiiderietikkaa (ja ehkä ripaus suolaa). Yöllä keho kuivuu ja sitruuna ja etikka neutraloi/alkalisoi kehoa.
- Mene lankkuun kyynärvarret ja päkiät lattialle, keho välissä suorana, kannattele lantiota. Pysy minuutti lankussa. Kun kykenet siihen, vaihda paikallaan olo ensin vuorojalan päkiän astumiseen/käyttämiseen 25 cm sivulle päin, nopeasti vain kosketat varpailla lattiaa sivummalla. Kun pysyt tekemään 40x molemmilla jaloilla, olet valmis seuraavaan, jonka voit kysyä minulta erikseen.
- (Herätä lapset)
- Syö(tä) proteiinipitoinen aamupala (maitoa ei lasketa, eikä puuro ole proteiinia) tai mehusta kasviksista tuorepuristettua mehua ja juo se aamupalaksi. Ota lisäravinteet. Anna keholle voimaa päivään.
- Jos sinulla on laadukasta kahvia, voit juoda sitä lisäksi
- Soita päivän hankalin puhelu / tee päivän hankalin tehtävä
- Tee työsi
- Kävele hetki, tai pysähdy. Ajattele mitä ajattelet. Tarkkaile mitä mieleen nousee. Ai tällainen idea! Oho, mikä ajatus. Mistä tämä tuli?
- Keskustele päivästä lasten/puolison/ystävän kanssa? Kysy mikä oli parasta? Mikä opetti/nauratti eniten? Keskittykää hyviin hetkiin. Pelatkaa lautapeli. Kokatkaa yhdessä. Siivotkaa yhdessä. Käykää ystävien luona. Arki on hyvää aikaa olla yhdessä. Anna arjelle mahdollisuus. Elä arkeasi. Se on sinun elämäsi nyt. (Jos nousee muutostarve, tutkaile sitä, kysy siltä miksi, jos se nousee tärkeäksi, jos koet halua lähteä kohti uutta, ota askel.)
- Halaa läheisiäsi. Kerro, että välität, arvostat, kunnioitat. Sinä olet heidät valinnut.
- Kunnioita valintaasi. Kunnioita elämääsi. Kunnioita itseäsi.
- Istu hetki sängynlaidalla ennen nukahtamista. Elä uudelleen päivän paras hetki.
- Sano kiitos
- Nukahda levollisena
Katse horisontissa vs. katse lähimmässä askeleessa
Avara terassi, koti, turkoosin meren rannalla. Sen minä näen, kun silmäni suljen ja silmäni avaan, nukkuessa ja valvoessa. Sen vuoksi minä aamulla herään ja kaiken päivällä teen. Tätäkin kirjoitan.
En tiedä tarkalleen miten sinne menen. Mutta tuntuu oikealta pitää ajatukset siellä turkoosissa rantaliplatuksessa. Elämä järjestää tarpeelliset keinot sinne pääsemiseen.
Rakkaalla ystävällä on sama haave. Mutta hän ei ajattele sitä. Hän ajattelee lähintä välitavoitetta matkallaan turkoosin veden äärelle.
Sama tavoite, erilainen tapa matkata. Yksi ei ole toista parempi, vähemmän tehokkaampi eikä huonompi. Olemme ihmisenä erilaisia, tavoittelemme haaveita erilailla. Kumpikin toimii. Olen ihan varma, että pääsemme rannalle kahlaamaan molemmat, samoihin aikoihin jopa. Unelma on vahva molemmilla ja tekemistä yhtälailla. Erilaista tekemistä toki, mutta tekeminen on tärkein.
Elämä tukee tavoitteitasi, kun tavoitteesi tukevat elämää. Elämäsi kulkee tavoitteen suuntaan vain jos teet osasi käytännön työstä.
Jos haluat voimistaa kehoasi, elämä tarjoaa sinulle mahdollisuuksia, ohjaajia, sopivia treenimetodeja, mutta kyllä sinun ihan itse on mentävä treenaamaan, otettava ohjeet vastaan ja tehtävä muutos itsessäsi. Ei siihen kukaan muu pysty. Elämä antaa vinkkejä ja apuja, ihmisen vastuulla on toiminta.
Quick fix vai pysyvä muutos?
- Oisko sulla jotain neuvoa tähän, kun mulla on..?
- Olisi, miten paljon olet valmis itse tekemään?
- ööö ku mä aattelin että jos joku pikku kerta juttu riittäis
- Kauanko tuo on sulla ollut?
- no onhan se ollut jo ..
- Anteeksi kun sanon suoraan, mutta puhutaan sitten, kun olet valmis sitoutumaan
Itsensä hyväksyminen – typeryyteen asti
Hyväksy itsesi. Rakasta itseäsi sellaisena kuin olet.
Kyllä. Mutta.
Tällainen minä olen, tähän valintani ovat minut tuoneet. Tämä on nyt.
Mihin tästä menen/kehityn?
Määrääkö menneisyytesi ikuisuuteen asti tulevaisuutesi?
On todella tärkeää hyväksyä itsensä, omat valinnat, menneisyys. Kaikki mitä olen aiemmin tehnyt, on tuonut minut tähän tilaan, hetkeen ja muotoon. Tämä on se mikä on olennaisen tärkeää hyväksyä. Mutta ei tarvitse hyväksyä sitä, että tämä tila jatkuisi loputtomiin. Menneisyys ei ole vankila, edes nykyhetki ei ole vankila. Vähintäänkin sinulla on Elämän Monopolin Vapaudu Vankilasta -kortti käsissä. Uskallatko iskeä sen pöytään?
Asiat jotka meidän on hyväksyttävä, ovat jokaisella omansa, koska me kaikki olemme saaneet eri lähtökohdat ja erilaisen polun kuljettavaksi. Siinä hetkessä nyt missä olet, voit havahtua siihen, että tästä(kin) eteenpäin sinä päätät seuraavan askeleen. Sinulla on valta hyväksyä ja jäädä siihen tilaan missä olet tai sinulla on valta hyväksyä ja lähteä eteenpäin, hakemaan muutosta parempaan (jollain mittarilla).
Useimmilla meillä on jotain murhetta kehomme kanssa. Olemme ehkä kokeilleet jo monenmoista ja pettyneet tuloksettomuuteen. Einstein sanoi, että samojen asioiden tekeminen uudestaan ja uudestaan ja erilaisen lopputuloksen odottaminen on typeryyttä. Oletko kokeillut riittävän erilaisia asioita murheeseen? Oletko hakenut laatikon ulkopuolelta ratkaisuja? Ehkä jopa uskaltanut heittää koko laatikon pois ja antanut elämälle mahdollisuuden tarjota jotain mitä et itse olisi keksinyt?
Laihtumiseen esimerkiksi dieetit eivät toimi, koska dieetti on määräaikainen kärsimys. Sen kuuluukin loppua ja nautinnon jälleen alkaa. Karu totuus on, että sinun kehosi muuttuu vasta, kun sisimpäsi muuttuu. Sinun on muutettava elämäntapaa, jotta kehosi muuttuisi uuteen elämäntapaan soveltuvaksi.
Tai jos sinulla on vaikka tapana käydä 15 kertaa vuorokaudessa pissalla. Olet täysin tottunut siihen, pidät sitä normaalina, ehkä ajattelet, että kaikki muutkin käyvät pissalla yhtä usein. Eivät käy kultaseni. Sinussa ei vesi pysy, se ei imeydy kudoksiin. Tilannetta voi korjata, tekee mieli kirjoittaa tähän “homeopaattisella suolalla”, mutta älkää ottako sitä kuin vinkkinä suunnasta, joka ehkä voi auttaa, koska en minä voi tietää, mikä juuri sinulla veden imeytymättömyyden aiheuttaa. Haluan vain sanoa, että vaikka olet turtunut omiin vaivoihisi, omiin erityispiirteisiisi ja hyväksynyt ne osana elämää. Niitä ei ehkä tarvitsisi hyväksyä. Niihin ehkä voi tehdä jotain. En edes väitä, että kaiken voi parantaa. Enkä väitä, että joku sinut voi hetkessä taikasauvalla korjata. Sinulla on valta lähteä tutkailemaan itseäsi, kurkistaa ominaisuuksien taakse itseäsi rakastaen ja samalla kyseenalaistaen tilanteen pysyvyyden.
Uskallatko kyseenalaistaa “normaalin”?
Minä väitän, että normaalia ei ole, koska meillä jokaisella on oma normaalimme. Ja me voimme muokata sitä.
Toinen mahdollisuus
Se tunne kun huomaa, että ekalla reaktiolla tuomittu ja sivuun siirretty onkin just sitä mitä etsi! Aivan parasta! Jotain taikaa tässä on, tosi monta juttua tullut nyt vastaan, joihin olen ensin ollut, että mitäh, ei kai, ei tää mulle ole ja sit’ kurkannut hetken päästä uudestaan ja ihan kuin sisältö olis vaihtunut ja tarjolla onkin jotain ihan muuta kuin ekalla kurkkauksella näytti. Kokeilepa, menepä takas sinne, jonka jo tuomitsit. Tartu siihen kirjaan, tapaa sittenkin se ihminen, maista sittenkin sitä ruokaa. Se voi yllättää.
Jos tarvitset apua matkallasi, niin olen viestin päässä… 🙂