Mun piti vielä tovi kirjoitella kaikessa hiljaisuudessa seuraava kirjaani, mutta kysymykset teiltä ja koronan pintaan nostama pelon ilmapiiri saavat minut avaamaan sen aihepiiriä jo nyt.

Olen kerännyt kaiken osaamiseni ja kokemukseni ja työstänyt niistä rakasta mummuani kunnioittaen Rauha Metodin.

Vietin lapsena paljon aikaa mummolassa Puhoksella Rauhan ja Kallen hoivassa,  jotka hoitivat minua, ensimmäistä lastenlastaan, kuin olisin ollut heidän oma kuudes lapsi. Heidän hoivansa tarkoitti sitä, että olin mukana kaikessa mitä mummu teki tai odottelin itsekseni puuhaten. Yritin houkutella navettakissoja ladon lattian alta leikkimään kanssani, hain mustikoita ”pikkumetsästä” tai kaivoin itseni lumihankeen tai unohduin lukemaan enojen Lucky Lukeja, Tex Willereitä ja Aku Ankkoja (kerran tosin löysin äitini/tätini Reginatkin ja sain vaihtelua). Välillä minun piti istua katsomassa tielle (tunteja?) ja ilmoittaa mummulle, kun Ville tulee kauppa-autollaan postilaatikolle. Kaiketi minut haluttiin pois jaloista jostain syystä? Joka ikinen päivä kuorittiin pottuja koolissa ja sunnuntaisin valvottiin riisipuuron kiehumista. Säännöllisesti leivottiin pullaa ja letikoita ja kaikesta tästä mukanaolosta minä kaiketi nautin, koska en halunnut koskaan kotiin lähteä. Kosamontien risteyksessä pappa monesti kiusasi, että ajaakin Ämmänsaareen ja vie minut kotiin, eikä Kurenalle, jonne oltiin kauppaan menossa. Sama vitsi joka kerta ja aina mä panikoin takapenkillä.

Lehmä oli Rauhan suosikkikotieläin ja kissoilla oli tärkeä rooli hiirien pyydystäjänä navetasta. Pappa rakensi taloja kylille ja mummo hoiti kodin ja lehmät. Pelloilla kasvoi heinää lehmille ja perunoita, porkkanoita, sipulia ja tilliä meille. Joka syksy nostettiin potut ja nostettiin heinät seipäille kuivumaan. Kaikki oli luomua, itse tehtyä ja lehmän paskalla kasvanutta. Kaikki oli aitoa ja rehellistä. Mummo piti parhaat mekot kaapissa odottamassa jotain joka ei koskaan tullut ja kulki talvet ulkona tuossa kuvassa näkyvässä pinkissä toppatakissa, joka ei ihan mahtunut edes kiinni mahan kohdalta. Torikauppiaalta mummu takkinsa osti. Minä kopsasin mummusta kaiken – myös tyylitajun, jota olen Sohvin ja Tuija Koon ja teidän kaikkien avulla vähän koettanut kehittää sittemmin..

Rauhalla oli pituutta 150 senttiä ja painokiloja melkein saman verran, vyötärön ympäryskin oli samoilla lukemilla. Siksi minä kutsuin häntä kolmen peen mummoksi – yhtä pitkä, paksu kuin painavakin.

Rauha kuoli Alzheimerin uuvuttamana, kun olin juuri saanut tietää olevani ekaa kertaa raskaana ja se ehdittiin hänelle kertoa. Kalle-pappa seurasi rakastaan muutama kuukausi myöhemmin mukanaan tieto, että saan pojan. Odottaessani esikoistani, jonka lääkärit olettivat kuolevan vuorokausissa syntymänsä jälkeen, hautasin elämäni turvapilarit.

Tämä kaksikko opetti minulle vuosikymmeniä kestävästä rakkaudesta, parisuhteesta, yhteisen elämän rakentamisesta, toisista huolehtimisesta, perusasioiden arvostamisesta ja rehellisyydestä elämällä sitä arjessaan todeksi. Ja tietenkin muutaman asian käänteisen esimerkin avulla, koska kukaan meistä ei ole pyhimys eikä täydellinen ihmisenä eläessään.

Mummun elämänfilosofian olen tiivistänyt kahteen lauseeseen:

1. Arjesta on tarkoitus nauttia
2. Jumala tarkoittaa hyvää

Luterilaisiin kirkonmenoihin osallistuminen on aina ollut minulle vaikeaa, koska minulle periytyi mummoni rakkaus-uskonto, johon ei pelottelu eikä tuomitseminen kuulunut.

Hänen opissaan ymmärsin, että
elämällä on kaunis sielu,
ihmisen on tarkoitus nauttia elämäksi kutsutusta matkasta,
laulaa aina kun on mahdollista,
olla kiitollinen kaikesta,
toivoa (rukoilla) sopivasti ja
hyväksyä se mitä ei voi muuttaa.

Rauha metodilla en ajatellut viedä teitä pihakeinuun virsiä ja Siionin lauluja laulamaan, kuten mummoni minut vei, vaan auttaa teidät ymmärtämään sen mitä tarkoittaa,

Menneisyys neutraaliksi
Uteliaasti tulevaisuuteen.

Miten meidän ei tarvitse olla menneisyytemme vankeja, vaan me voimme neutraloida menneisyyden vaikutukset. Miten meidän täytyy olla uteliaita tulevaisuuden suhteen, jotta rakentaisimme elämäämme, emmekä vain ajelehtisi ympäristön provosoimien voimien ristiaallokossa satunnaisiin tapahtumiin. Ihan sama mitä joskus tapahtui. Se oli joskus. Nyt on nyt. Ja huominen on aina huomenna.

Jos uskot johonkin, usko huomiseen ja tee sen eteen kaikkesi tänään.