Mandela-efektiksi sanotaan sitä, kun olet aivan varma jostain aiemmasta tapahtumasta ja moni muu muistaa sen aivan eri lailla, eikä mistään löydy todisteita sinun muistikuvallesi.

Nimensä se on saanut Nelson Mandelan mukaan. Moni meistä muistaa Mandelan kuolleen vankilassa ja hänen hautajaisiaan näytetyn monen päivän ajan televisiossa. Kuolemansa jälkeen hänet kuitenkin valittiin Etelä-Afrikan presidentiksi ja hän hallitsi erittäin elävänä monta vuotta. Ensin hän oli toki vapautunut vankilasta, eikä kuollut sinne. Mistään tästä todellisuudesta ei löydy tietoa eikä kuvia Mandelan hautajaisista 1980-luvulta.

Toinen klassinen esimerkki on Monopoli-pelin kannessa olevan bisnesmiehen tyyli. Nykyversiossa hänellä ei ole monokkelia, yhden silmän silmälasia, kun taas aiemmassa todellisuudessa monopolimiehellä oli monokkeli. Kuuraketti elokuvan James Bond -leffan nuoren tytön hammasraudat ovat kadonneet, vaikka minun lapsena näkemässä elokuvassa ne olivat näitä kahta yhdistävä tekijä. Esimerkkejä on paljon.

Tom Tom

Mietin, kuunnellessäni 1980-luvulta asti yhdessä olleen kuuskymppisen pariskunnan keskustelua, että voisiko tämä myös olla mandela-efektiä. Olkoon heidän nimensä nyt vaikka Rauni ja Ruu. Ruu kertoi meille, miten aiemmin Raunin lukiessa paperikarttaa päästiin perille verraten 2000 luvun alussa hankittuun tom tom navigaattoriin.

Rauni sitä ihmettelee, että miten niin, koska ainahan meillä on ollut navigaattori. Ruu siinä yrittää vakuuttaa Raunia kertomalla muistojaan Tukholmassa ajamisesta ja haavasta sormessa, joista kummastakaan ei Raunilla ollut muistikuvaa.

Mistä sinä puhut?

Toimisiko mandela-efekti selityksenä sille, että välillä ihmisillä on aivan eri muistikuvia samoista tapahtumista tai ajoista?

Minä muistan sen aivan eri tavalla.

Ps. terveisiä tosielämän ”Raunille ja Ruulle” ja kiitokset lounaasta