Madonreikää pitkin pallon laidalle. Olen kuin purkka silmämunan pinnalla. Maisema edessäni on kiinteä ja läpinäkyvä.

Voimani saan Äiti Maalta. Maan Keskustimantin ympärille kiertynyt voimavirta kulkee jalkapohjieni kautta lävitseni. Suunnan saan valona ylhäältä. Matkasin ensin ajatuskuplalla tasojen läpi madonreiän alkuun. Madonreikää pitkin tänne, pallon laidalle liimaantuneeksi.

Tämä maisema… Kuin lasipallo jonka sisällä sataa lunta, eikä lainkaan se. Kuin tempur-tyynyn sisusmassaa, mutta läpinäkyvää. Kuin jotain kiinteää ja silti kuin ilmaa. Toiset ulottuvuudet, toiset fysiikan lait. Tarvitsisin jotain muuta kuin ihmisen kielen sanat kertomaan miltä kiinteä ilma tuntuu. Liitän tunteen oheen. Tunnustele sitä omilla keinoillasi.

Maisema… Kuin hiekka-aavikko. Vähintään Saharan kokoinen, tosin sitä vaaleampi hiekka. Kumpuja, ei selkeää tietä, silti kantava hiekka. Hiekalla kaksi kulkijaa. Kumpikin aikuisia, toinen hieman toista pienempi. En kuule heidän puhettaan. Pystyn zoomaamaan kuin kännykän näyttöä, mutta etäisyys on niin valtava, että se ei juuri näkymää muuta. Kaksi ihmistä. Täysin luonnollista heille olla tuolla keskellä aavikkoa, kaukana kaikesta, yhdessä. Heissä ei ole huolta eikä levottomuutta, ei päättäväisyyttä joka näkyisi jääräpäisyytenä. He ovat. He kulkevat selkeästi yhdessä tuolla valtavalla aavikolla. Minä olen kuplan laidalla kuin biljardipallon laitaan liiskattu ja levitetty purukumimassa. Tämän elämän fyysinen kehonikin tuntee sen. Istun kotona sängylläni ja tunnen kuinka katoan. Kaikki minussa muuttuu yhtä raskaaksi kuin ilma tuon maisemapallon sisällä. Olen sitä kiinteää mikä täyttää tuon pallon.

Mitään muuta ei tapahdu. Olen pallon laidalla ja katson käveleviä ihmisiä aavikolla. Olen raskas. Olen ilmaa ja lyijynraskas ja täysin tiivis.

Päätän kuvitella aavikolle portin, koska on 22022022 ja nähdä miten he kävelevät siitä läpi. Portin toisella puolella heitä ei ole.

Palautan mieleeni kirkkaan tason, näen edelleen myös yötaivaana tuikkivan tason, joka hämmensi tänne mennessä. Palaan Helsinkiin säilyttäen muiston pallosta itsessäni.

Minä olen siellä ja täällä.

Tämä tarina on kolmaskymmenesviides osa Rauha-kirjan perjantaijuttuja