Uskon itse kahteen asiaan maailman muuttamisessa: jakamiseen ja itsen rakastamiseen.

Jakamisen voimasta tulen kirjoittamaan paljon lisää. Jakaminen vaikuttaa jopa kehon solurakenteeseen ja siksi perustavanlaatuisesti hyvinvointiin. Palataan siihen myöhemmissä kirjoituksissa ❣

Rakastaminen, itsen ja kaikkien rakastaminen, nousee jokaisen hyvinvoinnin osa-alueen keskusteluissa esiin – kuten sen kuuluukin. Vain jos välität itsestäsi, teet asioita itsesi eteen. Vain jos välität toisista, teet asioita heidän eteensä. Eikö niin?

On kyse sitten pinaatin syömisestä, riittävästä nukkumisesta, hierojalla käymisestä, kasvorasvan tai kumppareiden laittamisesta tai kannustamisesta, tekemisen rutinoituminen edellyttää välittämistä. Inspiraatio, jonka voi saada vaikka lahjakortista, vie kyllä hierojalle kerran, mutta säännöllinen hieronnassa käyminen onkin itsestään välittämistä – tietynlaista kunnianhimoa.

Itsensä rakastaminen on kunnianhimoa?

Hengitä hetki. Anna ajatuksen laskeutua.

Itsensä rakastamisessa on kyse kunnianhimosta, tavoitteellisesta toiminnasta tärkeän asian vuoksi. Rakastaminen ei ole passiivista, ei parisuhteessa, ei lasten suhteen, ei ikääntyneen vanhemman suhteen, rakkaus on tekemistä rakkauden kohteen eteen. Teen  tämän, koska haluan äidilleni hyvän vanhuuden, koska haluan itse pystyä laittamaan kengät seisten jalkaan vielä 20 vuotta, koska haluan lasteni oppivan huolehtimaan itsestään… Rakastaminen on tekemistä tavoitteen eteen. Tekemisen jatkaminen alkuinnostuksen jälkeen on todennäköisempää, jos sinulla on kunnianhimoa tuon tavoitteen eteen.

Mutta miten tämä liittyy itsensä rakastamiseen?

Olen alkanut ajatella, että tärkeintä itsensä rakastamisessa ja unelmien elämisessä todeksi on se, onko sinulla kunnianhimoa itsesi suhteen?

Kunnianhimoa voi sinulta helpommin löytyä uran suhteen tai harrastuksen suhteen. Siitä kunnianhimosta voit oikein hyvin ottaa vinkkiä siihen miten sinä kokonaisuutena voisit olla sinulle myös kunnianhimon kohde.

Kun minua uhkasi tulevaisuus vessassa, minua pakotti eteenpäin halu olla äiti silloin 1- ja 4-vuotiaille lapsille. Äitinä olo, hengissä selviäminen, oli mun inspiraatio, syy lähteä etsimään vastausta kysymykseen: ”Mitä ihmisen oikeasti pitää syödä?”. Se inspiraatio kantoi jonkun aikaa. Jossain kohtaa se lomittui elämän uteliaisuuden kanssa ja kun oma keho alkoi voida aina vain paremmin, niin kunnianhimo sen suhteen, että kuinkahan hyvin sitä oikein voisikaan voida, kasvoi ja kasvoi. Ei tämä tarkoita sitä, että kasvu olisi ollut tasaista tai kaikilla hyvinvoinnin osa-alueilla yhtä aikaa, ei todellakaan. Ei kyse ole siitä, mutta tästä syystä:

Itsensä rakastaminen on tekoja oman hyvinvoinnin vuoksi ja tekeminen jatkuu arkisena rutiinina vain jos sen kohde ja tavoite on merkityksellinen eli minulla on itseni suhteen riittävästi kunnianhimoa.

Kunnianhimoa olla parempi ihminen.