You are currently viewing Kokemusten perinnöllisyys

Kokemusten perinnöllisyys

Isän äiti lauloi kolmessa kirkkokuorossa ja äidin äiti lauloi virsiä pihakeinussa. Lauloin mukana. Tyttäreni lauloi monta vuotta (kaverien mukana) kirkkokuorossa.

Suvussa ”kaikilla” on ongelmia suoliston kanssa, myös minulla oli.

Isällä oli aknea vielä kuollessaan 45-vuotiaana. Minä sain omani 27 vuoden akneilun jälkeen pois 41-vuotiaana.

Isän itsemurhan taustalla oli syvä toivottomuus, täydellinen turhautuminen, aivan totaalinen pettymys kanssaihmisiin ja itsen auttamisen mahdottomuus. Hän tuskin oli sukunsa ensimmäinen, vaikka näitä tarinoita ei hammastapurrenkohtiuusiapettymyksiä Kainuussa jaettukaan kuin hiljaisesti vetäytymällä omiin oloihin. Tämän hetkinen maailmantilanne saa minut ymmärtämään isäni tunnetaakan vielä omakohtaisemmin kuin aiemmin. En käy keskusteluja köyden kanssa, mutta enpä käy keskusteluja kuin hyvin hyvin harvan ihmisen kanssa tällä hetkellä. En pysty. En tiedä jatkuisiko tuo lause sanalla vielä vai enää koskaan. Juuri nyt en kykene.

Isältä romahti oma maailma. Aivan kuten minulta 2010, kun lääkäri sanoi, ettei minua voida parantaa. Silloin oli kyse vain minusta ja minulla erilaiset voimavarat käytössä kuin isälläni, ja kykenin tuomiosta nousemaan ja parantumaan. En siksi kyennyt täydellisesti ymmärtämään miksi isäni ei tuomiostaan noussut kokonaan, vaikka monesti kokeilikin osittaista ylösnousemista. Miksi hän haki voimaa ja pelastajaa ulkopuolelta, miksi oma sisäinen voima ei riittänyt? Nyt ymmärrän isääni paremmin. Hänellä meni täydellisesti luottamus ihmisiin ja yhteiskuntaan, siinä kohdassa oli aivan sama miten vahva hän oli sisäisesti, koska hän koki olevansa vankina yhteisössä, joka tuomitsi hänet.

Minun henkeni on muutaman kerran pelastanut tilanteesta poistuminen. Olen kokenut tilanteen kuin puristuvana kuplana, josta olen pulpahtanut viime hetkellä ulkopuolelle, ennen kuin olisin tukehtunut sen sisään. Välillä olen syyttänyt itseäni pakenemisesta ja muiden pulaan jättämisestä, jos en ole saanut ketään toista tuosta kuplasta ulos ajoissa.

Alan ymmärtää viimein, ettei se ole minun vastuullani. Olen vastuussa vain omasta kokemuksestani. Olen vastuussa itsestäni ja minulla on itsepuolustusoikeus. Pakeneminen ei ole heikkoutta. Se on välillä suurin rakkauden osoitus. Joskus sillä saa tuomion toisilta, joskus jokunen lähtee juoksemaan perään. Hekin vastaavat vain itsestään. Ei ole tarkoituksenani myöskään johdattaa ketään harhaan. Etsin vain omaa pohjantähteäni, omasta sisimmästäni. Etsin kunnes löydän poispääsyn tästä kierteestä, tästä samojen kokemusten limbosta.

 

Isäni tarinan olen kirjannut ilmaisena saatavilla olevaan ekirjaan SUO. Lataa omasi tästä linkistä.

Vastaa