Ihanaa kun olet sinä <3

Jokaiselle on mahdollista olla oman elämänsä unelmientoteuttaja.

Oma tieni kansainvälisissä yrityksissä uraa tekevästä kauppatieteiden maisterista pilatesta ja reikiä hyödyntäväksi kehoterapeutiksi ja Kehon korjausoppaan kirjoittajaksi kulki merkityksettömyyteen havahtumisen ja suoliston hajoamisen kautta. Itseen tutustuessa löytyi minulle yllättäviä juurisyitä oireisiin ja inspiraatio myös toiseen kirjaan nimeltä Merkityksellinen minä, jota kirjoitan yhteistyössä luovuusvalmentaja Marika Sarhan kanssa.

Omana saavutuksenani pidän maailmankuvan vaihtamista, uskomusjärjelmäni uudelleen käynnistämistä ja ihan erilaisen arjen luomista itselleni. Ei se mitä pahaa minulle tapahtui, vaan se mitä hyvää siitä seurasi. Jos lääkkeistä sairastunut lääke-edustaja kykenee löytämään elinvoimaisen arjen ilman lääkkeitä, niin kuka tahansa voi muuttaa oloaan paremmaksi.

Luennoilla ja valmennuksilla saat ideoita omaan helpoimpaan muutoksen aloittamiseen ja siinä pysymiseen. Kurkistamme alitajunnan jarruihin ja havahdumme utopistisen unelman voimaan ja arjen pienten päätösten vaikutusvaltaan.

Keho on ainut paikka jossa asut koko elämäsi.

Yhdessä sinä ja kehosi olette tiimi. Tervetuloa löytämään ymmärrystä tiimityönne tueksi.

Ravintoa keholle ja mielelle

Me emme syö vain suullamme. Me syömme silmillämme ja korvillamme myös. Se kenen kanssa aikaamme vietämme, vaikuttaa meihin valtavasti. Se kenen ajatuksia kuuntelemme ja luemme, vaikuttaa siihen mitä itse ajattelemme. Se mitä ajattelemme, vaikuttaa siihen mitä teemme. Se mitä teemme, vaikuttaa siihen miten voimme, mitä tunnemme ja mitä ajattelemme. Kehossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Fyysinen ravinto on varaosia, rakennusaineita soluille.  Mielen ravinto vaikuttaa kehon solujen uusiutumisen onnistumiseen.  

Hyväksyminen eteenpäin

Anteeksianto kaikesta, itselleni ja elämälle. Sama vesi pehmentää perunan ja kovettaa kananmunan. Ympäristö on, minä reagoin. Kaikki teemme virheitä, minä ja muut, me kaikki. Sallitaan se. Kohdataan peilikuva rakastavasti ja rakentavasti, annetaan sisäisen kriitikon tuoda pintaan ne asiat, jotka olisi ollut hyvä tehdä erilailla, paremmin, isommalla sydämellä. Otetaan opiksi. Kiitetään vinkistä. Ja tehdään jatkossa paremmin. Liika hyväksyminen jumittaa sinut nykytilaan. Tekemällä erilailla, elämällä enemmän, teet itsestäsi oman elämäsi unelmientoteuttajan.  

Kiitollisuus

Kiitollisuus ihan kaikesta ja kaikille. Kiitollisuus on sydämen täyttävää, se tuo voimaa mennä eteenpäin ihan mistä koettelemuksesta vain. Kiitollisuus antaa voimaa jättää taakse, kohdata hymyillen vaikka räntäsade tai avioero. Kiitollisuus on kaikki. Kyllä. Kaikki tapahtui ”syystä”, että oppisin jotain, ymmärtäisin jotain – vaikka arvostamaan itseäni enemmän, jotta jatkossa tekisin paremmin ja ottaisin vastaan vain parempaa kohtelua. Minä ansaitsen parasta ja annan ympäristölleni parhaan itsestäni.