Tätä minulta suorastaan tivattiiin Munkkiniemessä pidetyssä Rauhan hetkessä. Kiitos Mari

Mitä sinä olet mieltä? Onko uskottavaa olla syyttämättä exiä tai lapsuutta ja todeta sen kaiken tapahtuneen kuin toiselle ihmiselle?

Vastauksestani tivaajalle tuli pitkä ja polveileva. Listasin asioita, joita elämä on polulleni tuonut (isä oli alkoholisti ja tappoi itsensä, yksi exä petti olettamani yksiavioisuudesta, toinen yhteistä vastuunkannosta, yksi lääkäri määräsi lapseni kuolemaan, toinen minut riutumaan elävältä, kolmas aiheutti mummille kotiin sulkevan huimauksen, neljäs antoi terapialähetteen ja lääkkeet kun pyysin siivousapua ja neuvoja uudesta tilanteesta selviämiseen…), koska en ole syntynyt rahalla mitattuna rikkaaseen perheeseen, enkä välttynyt vastoinkäymisiltä millään saralla. Mutta mitä niistä?!

Ensinnäkään se ei ole näiden yksilöiden vika, että he uskovat tähän yhteiskunnalliseen järjestelmään. He koettavat tehdä parhaansa. Toiseksi, minä olen ihan itse ollut läsnä joka ikisessä hetkessä. En ole huomannut pyytää muuta. Ihan sama juttu joka kerta. Olin mukana, olen vastuussa.

Pienempi mittakaava, mutta sama kuvio toistui taas eilen. Rakas mieheni vei minut dreijaamaan, josta olen vuosikymmeniä haaveillut. Halusin tehdä ison teekupin. Valmiiksi annetut savipaakut riittivät vain tavallisen kokoisiin teekuppeihin. Ihanaa oli dreijaamista kokeilla ja vielä onnistua! Olin aivan fiiliksissä ja ihmettelin savea ja vettä käsissäni Sain kolme hyvää teekuppia tehtyä ja kahdesta tuli niin hyvät, että dreijan omistaja kehui niitä (eikä meinannut uskoa, että en ollut koskaan aiemmin dreijannut) ja antoi lypsää niihin savesta vielä korvatkin (lypsää korvat.. ihana kielikuva… näin välihuomiona pakko sanoa), mutta enpä tullut kysyneeksi isompaa savimöykkyä!

Asiahan korjaantuu, kun menen uudelleen dreijaamaan, joka järjestyy helposti, koska ne eilen dreijatut jäivät sinne odotteleman lasitusta ja uunia…

Olin paikalla, olisin voinut vaikuttaa tilanteeseen, enkä vaikuttanut.

Jossittelu on tarpeen vain siinä, kun päättää mitä tehdä jatkossa lisää tai toisin.

Menneisyyden möykyt, toisten tekemät pahat, jotka eivät edes olleet tarkoituksellisia pahoja! He elivät omista lähtökohdistaan, toimivat omien valintojensa mukaan ja minä tein omat johtopäätökseni niiden vaikutuksista itseeni. Teon tarkoitus voi olla hyvä tai huono ja saman teon tuloksena syntyvä asia huono tai hyvä. Tarkoituksesta ja lopputuloksesta voi olla eri hyvää tai huonoa mielipide teon tekijällä, kohteella ja tekoa etäältä arvostelevalla kolmannella persoonalla.

Elämä ei ole mikään uhriutumisen oppikoulu.

Meillä on joka tilanteessa kolme vaihtoehtoa: uhriutua (jäädä tunteeseen jumiin, kuvassa itselle kaivettu kuoppa), kieltää tapahtuma (rakentaa kulissi, jota kuvassa esittää este) tai käsitellä se mitä tämä minulle tarkoittaa.

Loppuen lopuksi, ei ole ketään ketä syyttää, ei voi syyttää edes itseään.

Jos sinä haluat vapautua menneisyyden tarinoista, oli ne sitten ihan mitä tahansa, voit tehdä sen. Jos minä pystyin, kaikki pystyvät haamuraja on ylitetty tässä aiheessa niin monta kertaa, että kyse on vain siitä haluatko sinä vapautua myös

Inspiraatiota menneisyyden neutralointiin ja tulevaisuuden rakentamiseen uteliaasti voit hakea Rauha elämän hyvinvointi -kirjastani (25 €) ja sen työkirjasta Rauhan matkalla (20 €).